Mestarien liiga – Accuscoren analyysi: Porto – Liverpool

Football Stadium Mr Green

Keskiviikko 17.4.2019

Mestarien liigan pudotuspelien toisen vaiheen toiset osaottelut pelataan tällä viikolla ja katseemme kohdistuu tällä kertaa Portugaliin, jossa isäntäjoukkue Porto on selkä seinää vastaan viime kauden finalistia Liverpoolia vastaan. Ensimmäinen osaottelu meni briteille lukemin 2-0, joten portugalilaiset joutuvat iskemään all-in heti alusta asti.

Liverpoolissa viime viikolla pelattu ensimmäinen ottelu alkoi Porton kannalta huonoimmalla mahdollisella tavalla, kun Naby Keita vei isännät johtoon jo viiden minuutin pelin jälkeen. Puoliajalla lukemat olivat 2-0, eikä Porto onnistunut takaa-ajossaan saamaan aikaan himoittua vierasmaalia. Siten kotiottelussa onkin painettava vähintään vastaavat numerot tauluun, päästämättä maaliakaan. Liverpoolin hallinnasta huolimatta Portollakin oli paikkansa, joten Portugalissa nähdään varmasti motivoitunut isäntäjoukkue, jolla ei ole mitään hävittävää.

Asetelma otteluun on varsin selkeä: Porton on pakko hyökätä ja Liverpool voi tarvittaessa hävitä maalilla. Jürgen Kloppin miehistö tuskin kuitenkaan lähtee peruuttelemaan, sillä vaikka joukkueella on raudanluja puolustus, ei lapsuksiltakaan olla vältytty. Vierasmaali olisi lähes ratkaiseva, sillä Porton pitäisi silloin iskeä peräti neljä osumaa Liverpoolin verkkoon – temppu, jonka AS Roma onnistui tekemään viime kaudella.

Accuscoren simulaatiot vs Mr Green kertoimet

Accuscoren simulaatioissa Liverpool on edelleen ennakkosuosikki voittamaan ottelun ja etenemään jatkoon. Porto kuitenkin, ensimmäisen osaottelun tuloksesta johtuen, on kertoimiaan todennäköisempi voittaja. Isäntäjoukkue vie ottelun nimiinsä 32% todennäköisyydellä eli kertoimella ~3.13. Liverpoolin voiton todennäköisyys Accuscoren simulaatioissa on 42.5% ja tasapelin 25.4%.

Mr Green on Accuscoren kanssa samoilla linjoilla kertoimien asettelussa, mutta tarjolla on kuitenkin maistuva ylikerroin isännille. Vaikka Porton voitto onkin epätodennäköinen, Mr Greenin kerroin 3.75 (26.67%) on noin viiden prosentin ylikerroin Accuscoren simulaatioihin verrattuna.

Ottelun lähtökohdista johtuen on hyvin todennäköistä, että isäntäjoukkue lähtee hyökkäämään varhaisessa vaiheessa mikä puolestaan avaa saumat myös Liverpoolin vastaiskuille. Kumpikaan joukkue ei ole parhaimmillaan puolustusvoittoisessa nyhjäämisessä, joten maaleja sopii odottaa. Accuscoren simulaatioissa isketäänkin yli 1.5 maalia per joukkue, kun Porto osuu keskimäärin 1.54 kertaa ja Liverpool 1.74 kertaa. Kokonaismaalimäärä nousee yli 2.5 osuman peräti 64.2% todennäköisyydellä.

Mr Greenilta löytyy erinomainen kerroin yli 2.5 maalille, 1.94 eli 51.55%. Ero Accuscoren simulaatioon on reilusti yli 10% eli kyseessä on radikaali ylikerroin. Portolla ei ole kotiyleisönsä edessä mitään hävittävää, vaan maaleja on yksinkertaisesti tehtävä liukuhihnalta.

 

Aseta vetosi täällä!

Apr 17, 2019