Liigan puolivälierät – Accuscoren ennakko
Keskiviikkona 20.3.2019
Liigan runkosarja saatiin pakettiin viime viikolla ja sääliplayoffien voittajatkin ovat selvillä. Varsinaiset pudotuspelit pyörähtävät käyntiin torstaina 21. päivä ja Liiga-mestaruus ratkotaan viimeistään 4. toukokuuta.
Runkosarjassa edettiin hyvin pitkälti tuttujen askelmerkkien mukaan. Jyväskylän Valtran totaalihyytymistä tuskin moni osasi aavistaa ja vastaavasti hämäläiset Pelicans ja HPK yllättivät positiivisesti. Lukon ja HIFK:n kompurointia ennusteltiin jo ennen kautta, mutta molemmat raivasivat tiensä pudotuspeleihin.
Ylivoimainen ykkönen Kärpät dominoi kaikilla mittareilla mitattuna sarjaa alusta loppuun, eikä pysäyttäjää löytynyt. Tappara kipusi alkukankeuden jälkeen toiselle sijalle, kuten tapoihin kuuluu. Kolmossijan otti haltuunsa Pelicans, joka oli läpi kauden todellinen piristysruiske Ville Niemisen johdolla. TPS:llä oli pelillisiä ongelmia läpi kauden ja otteet ailahtelivat varsinkin loppukaudesta. Kärkikahinoissa läpi kauden taistellut TPS tipahtikin lopulta neljännelle sijalle ja saa vastaansa monet yllättäneen ja viidenneksi sijoittuneen pirteän Hämeenlinnan Pallokerhon. Helsingin IFK nappasi lopulta täpärästi suoran pudotuspelipaikan ja lähtee haastamaan vahvaa Pelicansia. Sääliplaoyffeista jatkoon selvinnyt Ilves saa vastaansa Kärpät ja Jypin lomille lähettänyt Lukko ottaa yhteen Tapparan kanssa.
Accuscoren pudotuspeliennusteessa ei kovin suurille yllätyksille ole sijaa. Kärpät on ylivoimainen ykkönen päätyyn asti, mutta sen jälkeen on tasaisempaa. Vedonlyöjälle arvoa löytyykin parhaiten yksittäisistä otteluista, joissa altavastaajilla on iskun paikka – varsinkin sarjan katkaisu ensi yrittämällä on perinteisesti ollut hankalaa ennakkosuosikille.
Simulaatioiden perusteella voidaan selvittää todennäköisin pokaalin nostelija ja koko pudotuspelien todennäköisin kulku. Mr Green tarjoaa Liigan pudotuspeleihin vetokohteita tavanomaisten ottelukohtaisten vaihtoehtojen lisäksi mm. yksittäisten pudotuspelisarjojen voittajista sekä sarjojen kestoista. Accuscore tarjoaa näihin kohteisiin oman näkemyksensä.
Accuscoren simulaatiot
Kärpät – Ilves
Kärpät on luonnollisesti ylivoimainen suosikki viemään ottelusarjan Ilvestä vastaan. Runkosarjassa joukkueiden ottelut olivat tasaisia, vaikka Kärpät lopulta voittikin kaikki neljä kohtaamista, joista yhden jatkoajalla. Accuscoren simulaatioissa Kärpät on 84.5% suosikki menemään jatkoon, mutta Ilves nappaa todennäköisesti yhden otteluvoiton. Kärpät voittaa pudotuspelisarjan 4-1, 32% todennäköisyydellä.
Mr Green tarjoaa Kärppien jatkoon menosta kertoimen 1.09, mikä vastaa n.92% todennäköisyyttä. Ilves etenee jatkoon kertoimella 9.00 eli 11% todennäköisyydellä. Kärppien 4-1 otteluvoitoille kerroin on 2.80 eli noin 36%. Accuscoren simulaatioihin verrattuna ylikertoimia ei siis ole tarjolla.
Kärpät jatkoon 84.5% todennäköisyydellä, ottelusarja katki viidessä pelissä 4-1 32% todennäköisyydellä.
Tappara – Lukko
Tapparan ja Lukon välisestä pudotuspelisarjasta voidaan odotella varsin tasaista. Runkosarjassa joukkueiden neljästä kohtaamisesta Lukko voitti varsinaisella peliajalla kaksi, yhden kotona ja yhden vieraissa. Vastaavasti Tappara vei Raumalla pelatun ottelun voittolaukauksilla. Tappara etenee otteluparista jatkoon 57% todennäköisyydellä, eli raumalaisilla on varsin maukkaat saumat yllättää Rautakorven joukkue. Ottelusarja etenee seiskapeliin noin 31% todennäköisyydellä ja Tappara voittaa ottelusarjan 4-3 noin 18% todennäköisyydellä.
Mr Greenilla arvioidaan Tapparan olevan reilusti selkeämpi ennakkosuosikki ja tamperelaisten jatkoon menosta tarjolla on kerroin 1.35 (~74%). Lukko puolestaan arvioidaan jatkoon kertoimella 3.20, eli noin 31 prosentin todennäköisyydellä. Ottelusarjan eteneminen seitsemään otteluun on arvioitu Mr Greenillä tasan yhtä todennäköiseksi kuin simulaatioissa, kun Tapparan 4-3 voitolle kerroin on 5.20 ja Lukon 9.00.
Tappara jatkoon 57% todennäköisyydellä, ottelusarja katki seitsemässä pelissä 4-3 18% todennäköisyydellä.
Pelicans – HIFK
Pelicansin ja HIFK:n välisestä ottelusarjasta voidaan odotella sekä tasaista että viihdyttävää. Materiaaliltaan HIFK on kenties aavistuksen edellä, mutta Pelicans on jo osoittanut pystyvänsä haastamaan Liigan perinteiset kärkijoukkueet: runkosarjassa Pelicans vei kaikki neljä kohtaamista HIFK:a vastaan. Accuscoren simulaatioissakin Pelicans on niskan päällä ja etenee jatkoon noin 60% todennäköisyydellä. Sarja on kuitenkin erittäin tasainen ja etenee seitsemään otteluun noin 31% todennäköisyydellä. Todennäköisin lopputulos on Pelicansin 4-3 voitto, joka tapahtuu 18.5 prosentissa simulaatioita.
Mr Green tarjoaa Pelicansin jatkoon menosta kertoimen 1.60 eli noin 62.5% kun HIFK:n kerroin on 2.35 eli noin 43%. Kertoimet ovat linjassa Accuscoren simulaatioiden kanssa, eikä arvoa löydy suuntaan tai toiseen. Myös seitsemän ottelun sarjaa pidetään Mr Greenillä yhtä todennäköisenä kuin Accuscoren simulaatioissa, kun kertoimet Pelicansin 4-3 voitolle ovat 5.10 ja HIFK:n 7.25.
Pelicans jatkoon 60% todennäköisyydellä, ottelusarja katki seitsemässä pelissä 4-3 18.5% todennäköisyydellä
TPS – HPK
Varsinkin loppukaudesta ailahdellut TPS saa vastaansa kovakuntoisen HPK:n. Kerho päätti runkosarjansa väkevästi, kun se jäi pisteittä vain kerran viimeisen 11 ottelun aikana. TPS puolestaan hävisi viisi ottelua putkeen, ennen päätöskierroksen voittoa SaiPasta. Keskinäisissä otteluissa TPS oli viimeistä kohtaamista lukuun ottamatta parempi: se voitti kahdesti varsinaisella peliajalla ja kauden avausottelussa pisteet jäivät Turkuun jatkoajalla. Accuscoren simulaatiot ennustavat äärimmäisen tasaista sarjaa ja ainoana neljästä puolivälieräsarjasta altavastaaja etenee jatkoon. Tosin erot ovat varsin pienet, kun TPS jatkaa 48% todennäköisyydellä ja HPK puolestaan 52% todennäköisyydellä. Simulaatioissa HPK ryöstää kotiedun kertaalleen ja pitää sen, eli todennäköisin, noin 20.5%, lopputulos on HPK:n 2-4 voitto. Mikäli sarja etenee seitsemään otteluun, on TPS puolestaan kotietunsa turvin ennakkosuosikki ja etenee jatkoon lukemin 4-3 noin 19% todennäköisyydellä.
Mr Green on Accuscoren simulaatioiden kanssa samalla viivalla, kun HPK:n 2-4 voitolle tarjolla on kerroin 4.90, joka vastaa hieman alle 20.5% todennäköisyyttä. Toisiksi todennäköisin lopputulos on Mr Greenillä TPS:n voitto 4-3, jonka kerroin 5.25 vastaa noin 19 prosentin todennäköisyyttä.
HPK jatkoon 52% todennäköisyydellä, ottelusarja katki kuudessa pelissä 2-4 20.5% todennäköisyydellä
Aseta vetosi ja jännitä tuloksia Mr Greenillä!