Legendaarisen Monte Carlon rallin jälkitunnelmat

Kristian Sohlberg on kolmeenkymmeneen WRC-kilpailuun osallistunut suomalainen rallikuski. Mr Green julkaisee blogissaan Sohlbergin juttusarjaa ja vlogia vuoden 2018 MM-ralleista. Tällä kertaa vuorossa on Krissen jälkitunnelmia Monte Carlon ralleista ja lyhyttä ennakkokatsausta Ruotsin ralleihin.

Olin muutaman vuoden tauon jälkeen taas mukana kauden avauskilpailussa ja vieläpä töissä siellä. Tehtävänä oli kiertää reitti ennen etuautoja ja antaa rengasmerkille/kuljettajille palautetta pätkien olosuhteista erikseen joka kilometriltä. Alkuun merkkejä oli 8, mutta kartturin kanssa niitä hiukan jalostimme, koska olosuhteet niin vaativat (alla olevassa kuvassa malli).

Tässä rallissa menestyminen on todellakin yhteistyötä niin etuauton, rengasinfon, tiimin kuin kuskienkin välillä. Kokemus ja kuskin ajatusten ”lukeminen” on todella isossa roolissa. Unohtamatta sitä, että kaikki yllätykset ja muutokset, joita ei ole nuoteissa ollut, on sinne saatava. Tästä johtuen paineet ovat kovat kaikilla.

Päivämme alkoivat pe-su yöllä klo 03.30, koska meidän piti keretä ajamaan erikoiskokeet läpi ennen kuin kuskit tulivat aamun ensimmäiseen huoltoon, sillä meidän piti antaa heulle silloin viimeisimmät olosuhdetiedot. Etuautot toki ajavat myös erikoiskokeet läpi, mutta näin he pystyvät keskittymään pelkästään lisänuottien tekemiseen, kun me taas hoidamme olosuhdepuolen. Tämä oli todella mielenkiintoista, mutta myös aika raskasta hommaa. Rankkaa siitä ei tehnyt yksistään ne vähäiset yöunet, vaan se, miten paljon keskittymistä reitin analysointi todella vaati. Ei se tietenkään yhtä vaativaa ollut kuin itse ajaminen, mutta hyvin lähellä samaa. Olosuhteet olivat luvalla sanoen vähintäänkin mielenkiintoiset torstai-iltana ja etenkin lauantaista eteenpäin.

Rallin avauspäivänä ajettiin kaksi aika pitkää erikoiskoetta. Ensimmäisellä oli alun kuivan/kostean ylämäkeen ajetun 11 kilometrin jälkeen noin 5 kilometriä todella liukasta osuutta ensin tasaisella ja sitten alamäkiosuudella, missä tapahtumia riitti. Pyörähtäneitä kuskeja oli useita, mukana niin Ogier kuin moni muukin kärjestä. Pahiten tässä saivat nenilleen yhdet kisan ennakkosuosikeista: Neuville ja Meeke. Neuvillella meni ehkä 20km/h vauhdista jäällä vain yksinkertaisesti hiukan leveäksi ja hän jäi kiinni lumipenkkaan. Meeke puolestaan sai auton pysähtymään, mutta peruutti sitten niin, että jäi hankeen kiinni. Neuville menetti melkein 4 ja Meeke 3 minuuttia. Moni luuli, että ralli oli heidän osaltaan ohi, mutta miten myöhemmin kävikään…

On vaikea kuvailla miten liukasta on sileällä jäällä, mutta vertauksen vuoksi kuvittelepa vaikka yrittäväsi pysyä pystyssä jäällä, joka on kostunut päivällä ja pakkanen on kiristynyt illlalla, niin että jää oikein kiiltää. Maltti on valttia ja vaikka kaikilla kuskeilla oli tieto tästä todella liukkaasta osuudesta, niin silti yllättävän moni, kärkikuskit mukaan lukien, teki paljon virheitä.

Perjantai ajettiin hyvin neutraaleissa olosuhteissa, eikä päivä tarjonnut paljoa yllätyksiä. Suurimman yllätyksen monelle tarjosi Viron Ott Tänak, joka ajoi ensimmäistä rallia Toyotan ratissa. Ei vauhti sinänsä vaan se, että jo ensimmäisessä rallissa hän oli kärkikahinoissa mukana.

Lauantaiksi oli ennustettu todella rajua lumisadetta yöksi ja aamuksi. Sitä todellakin saatiin, mitä oli luvattukin. Meidänkin tekemisemme muuttui hiukan, koska koitimme odottaa mahdollisimman pitkään ennen kuin menimme ensimmäiselle erikoiskokeelle sisään, kuitenkin niin, että kerkesimme ajamaan toisenkin vielä kokonaan läpi. Ilmassa oli pientä kaaosta, mutta hyvin siitä selvittiin ja rengasvalinta oli lopulta aika helppo ensimmäiselle kierrokselle. Ammattimiehet selvittivät tilanteet hienosti, toki muutama lipsahduskin nähtiin, Sordo isoimpana kärsijänä.

Erot EK:lla 9 olivat todella isot. Voittotaistelu otti ratkaisevan suunnan, kun Ogierilla oli selvästi parempi luotto omaan autoonsa näissä olosuhteissa ja hän pystyi jättämään Tänakiä yli minuutin. Vaikka seuraavalla ero hiukan kapeni, oli se kuitenkin edelleen ratkaisevan iso, vaikkakin tämä jos joku ralli on semmoinen, että ei ole mitään mahdollisuutta hengähtää ennen rallin loppua. Iltapäivällä ajettiin vielä samat EK:t uudestaan, mutta olosuhteet olivat jo hiukan helpottuneet ja erot pysyivät suhteellisen samanlaisina. Älkää ymmärtäkö väärin, ajaminen oli edelleen vaikeaa, koska kapean uran ulkopuolella oli loskaa ja lunta todella paljon.

Viimeinen päivä ajettiinkin sitten Monacon yläpuolella, lähellä Sospelin kylää. Legendaarinen Turini kahdessa osassa. Ensimmäiset 8 kilometriä olivat suhteellisen selkeitä, kosteaa/märkää muutamien jäälaikkujen säestämänä, mutta sitten vaikeudet alkoivat. Kilometri ennen Turinin huippua lämpötila laski yhtäkkiä ja tiehen tuli jäinen pinta. Ensin paikoin ja huipulta aina erikoiskokeen maaliin asti. Vieläkin vaikeammaksi tämän teki se, että pito tien pinnassa vaihteli, ja vaikka sitä kuinka koitti lukea, meinasi muutama paikka meidätkin yllättää. Seuraava EK oli sitten taas aivan erilainen, joskin oli yksi liukas osuus, jossa oli todella paljon soraa asfaltin päällä.

Kun nämä EK:t ajettiin toiseen kertaan, ajattelin ennen niiden näkemistä, että nyt on varmaan helpompi alamäkiosuus tulossa, koska lämpötila oli hiukan noussut, mutta kaikkea muuta. Tienpinta oli urien osalta kiillottunut entisestään liukkaammaksi kuin ensimmäisellä kerralla, ja vielä pienenä mausteena välillä oli aivan superpito paikoissa mihin aurinko oli jo kerinnyt paistamaan. Koita siinä nyt sitten ajaa maltilla mutta kovaa.

Kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin. Ainut kuski joka teki pienen virheen viimeisellä EK:lla oli Lappi, joka harmittavasti menetti 2 sijaa.  Ogier sen sijaan otti todella ansaitun voiton ja täydellisen alun mestaruustaisteluun. Tanak hienosti toinen ja Latvala kolmas. Katastrofaalisesta alusta toipuneet Meeke neljäs ja Neuville viides.

Ford oli todella vahva ja ilman Evansin pieniä ongelmia ja haparointeja olisi tulos ollut vieläkin parempi. Toyota oli tallina myöskin todella vahva. Pienenä yllätyksenä se, että Latvala oli vaikeuksissa Tänakin vauhdin kanssa.

Hyundai pettyi eniten rallissa. Suurin ennakkosuosikki joutui pettymään jälleen pahasti. Neuville taisteli suhteellisen hyville pisteille, mutta Sordon pieni ajovirhe maksoi paljon pisteitä. Citroën taas oli rallissa edelleen hitain tiimi. Citroënilla oli isoja vaikeuksia ja ilman lauantaiaamun lumisateen aiheuttamaan onnenkantamoista, se oli kaukana kärjestä. Citroënilla on paljon kotiläksyjä tehtävänä.

Katseet jo kohti Ruotsia

Viime vuonna ralli päättyi Suomalaisittain loistaviin tunnelmiin. Latvala ja Toyota ottivat ensimmäisen yhteisen voiton, vaikka kyseessä oli vasta tallin toinen ralli. Sitä pidettiin isona ihmeenä, koska vielä vain muutama viikko ennen kauden alkua tallin suorituskyky ei välttämättä ollut paras mahdollinen.

Ensimmäisen kerran moneen vuoteen luvassa lienee todellinen talviralli. Lunta on satanut paljon, ja järjestäjien onneksi olosuhteet ovat tarjonneet pakkastakin. Sääennustuskin lupaa hyvää talvista olosuhdetta seuraaville viikoille, joten hyvältä näyttää. Odotan rallista todella tasaista taistelua ja monella kuskilla on mahdollisuus voittoon. Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen lähtee paikanpäälle kannustamaan omiaan.

Erot kärjessä tulevat tulemaan todella pieniä, ja ratkaisut tullaan minun mielestäni näkemään vasta aivan rallin viimeisillä erikoiskokeilla olettaen, että kärkikuskit eivät sorru virheisiin

Tulen analysoimaan rallin vielä tarkemmin ennen sen alkua, joten pysykäähän vauhdissa mukana.

Ralliterveisin,

Krisse Sohlberg

Feb 02, 2018