Kiinan GP:n jälkipuinti – Kaudesta tulossa mielenkiintoinen!

Kaudesta on tulossa todella mielenkiintoinen pitkästä aikaa!

Kauden kolmanteen kilpailuun lähdettiin punaisten Ferrarien valloittaessa eturivin. Mersu aloitti viikonlopun hyvin perjantaina Hamiltonin johdolla ollen nopein mies radalla, mutta selvää oli, että viikonlopusta tulisi todella tiukka ja jännittävä katsojien kannalta. Lauantaina oli selvästi kylmemmät olosuhteet ja Ferrarin auto näytti toimivan selvästi paremmin näissä olosuhteissa verrattuna Mersuun ja Redbulliin. Epäonnekkain kuski on Ricciardo, jonka auton turbo leikkasi kiinni harjoitusten loppupuolella ja se tiesi todella hikisiä hetkiä Redbull-tallin mekaanikoille.

Aika-ajot

Aika-ajot sujuivat kuten pystyi olettamaan vapaiden harjoitusten perusteella. Jostain syystä Ferrari sai ultrapehmeän renkaan toimimaan selvästi paremmin kuin muut. Viimeiseen osioon pääsivät juuri ne kuljettajat, joita sinne pystyi odottamaan. Kimi oli todellisen huippukierroksen jälkeen kiinni paalupaikassa viimeisessä osiossa, mutta jostain tallikaveri Vettel taas kaivoi kymmenyksen verran paremman ajan. Harmituksen Kimin menetetystä paalusta näki myös iso-Maurin (Ferrarin tallipäällikkö) kasvoilta.

Bottas pystyi jälleen lyömään Hamiltonin, jonka viimeinen yritys meni piloille liiallisen puristuksen myötä. Kuin ihmeen kaupalla Redbullin mekaanikot pystyivät vaihtamaan Ricciardon autoon moottorin ja hän pääsi kuin pääsikin mukaan aika-ajoon ja taisteli itsensä aina kuudenteen ruutuun asti. Todella hieno suoritus kuskilta ja tallilta. Suurin pettymys mulle oli jälleen Williams, joka ei vain tunnu pääsevän ongelmiensa kanssa sinuiksi. Maksaako talli nyt siitä, että valitsi nuoruuden ja rahan ennen kokemusta?

Kilpailu

Oletettavissa oli todella jännittävä kilpailu. Ferrari ja Mersu olivat keskikovalla seoksella ja Redbull ultralla lähdössä, joten heiltä sopi odottaa hyvää starttia. Kimi otti paremman lähdön kuin Vettel, joka kuitenkin sulki Kimiltä oven ja pakotti näin nostamaan ennen aikojaan. Tässä samassa tilanteessa Bottas pääsi Kimin ohi ja kun renkaisiin oli tarttunut paljon irtokumia, ei Kimillä käytännössä ollut mitään pitoa ulos kakkosmutkasta ja näin myös Verstappen pystyi ohittamaan Kimin seuraavan mutkan ulostulossa.

Kisan alun jännitys oli Valtterin ja Vettelin taistelu, minkä Mersu pystyi kääntämään Bottaksen eduksi varikkopysähdysten aikana. Samalla Kimin kisa uhrattiin jälleen kerran pitämällä Kimi ulkona, kunnes Valtteri ja Vettel ajoivat hänet kiinni ja menivät ohi. En vain jaksa ymmärtää mitä Ferrarin johto oikeasti miettii, kun aina tekevät näin Kimille. Varsinkin nyt kun Kimin vauhti on todella hyvää ja pystyisi helposti taistelemaan kisojen voitosta.

Pitkään näytti siltä, että kisan lopusta tulee tylsä. Kaikkea kanssa. Siitä pitivät huolen Toro Rosson kuskit, jotka päättivät ajaa yhteen mutkassa neljätoista. Surulliseksi ja tallin kannalta sietämättömäksi tämän tekee se, että talli oli juuri antanut ohjeet kuskeille vaihtaa järjestystä. Turva-auto radalle ja Redbull reagoi tähän parhaiten ottamalla molemmat kuskit sisään. Tässä kohtaa minulla heräsi kysymys: miksi Ferrari ei ottanut Kimiä sisään vaikka Kimillä oli melkein uudet renkaat alla, mutta keskikova seos on selvästi nopeampi ja sillä olisi taisteltu paremmin kisan voitosta. Mersut ja Vettel eivät olisi pystyneet tulemaan varikolle, koska tieto turva-autosta tuli niin myöhään, joten Redbull oli todella onnekas.

Kisan lopusta tuli Ricciardon ja Verstappenin näytöstä, mutta eri syystä

Ricciardo ajoi mielettömän loppukisan ja teki huimia ohituksia. Naulana arkkuun oli hieno ohitus Valtterista ja kisan ratkaisu nähtiin siinä. Valtterin renkaat olivat niin loppu, että ei ollut mitään mahdollisuutta taistella ja loppukisasta tulikin todella kova taistelu Kimiä vastaan, mutta sen Valtteri pystyi voittamaan ja sijoittui toiseksi.

Jälleen kerran Verstappenin kohellus maksoi hänelle paljon. Nopeudesta ei ole epäilystäkään, mutta kypsyys, maltti ja kyky kuunnella tallia on todella olemattomalla tasolla. Miksi hänen ensin piti yrittää ohittaa Hamilton ulkokautta mutkassa, missä ohittaminen ei vain ole mahdollista yhtä nopeilla autoilla. Max kruunasi viikonloppunsa vielä yrittämällä ohittaa Vettelin mutkan 14 sisäänmenossa ja tuloksena oli osuma ja molempien kisa oli piloilla. Jos Max olisi hiukan malttanut, olisi hän voittanut tämän kisan minun mielestäni. Verstappen sai tempustaan 10s aikarangaistuksen, mikä on minun mielestäni aivan liian pieni.

Toisen epäonni on toisen onni. Kimi pystyi nousemaan tämän sähläyksen ansioista kolmanneksi ja vaikka Kimi kuinka yritti ohittaa Valtterin viimeisillä kierroksilla, ei se vain ollut mahdollista. Molemmilta suomalaisilta kuinenkin todella hieno kisa ja paljon tärkeitä pisteitä. Mikä tärkeintä Vettel oli vasta sijalla 8 ja näin ero kapeni pisteissä.

Hamiltonin vaisuus

Hallitsevan mestarin suoritus oli koko viikonlopun ajan jotenkin todella vaisua. Perjantaina vielä sujui, mutta sen jälkeen Hamilton ei missään vaiheessa ollut oma itsensä. Mistä se sitten johtuu, on vaikea sanoa. Hänellä oli suuria vaikeuksia saada renkaita toimimaan, eli oikeaan lämpötilaan, mutta sen jälkeen isompi ongelma oli pidon puute.

Lopputulokset TOP6:

1. Ricciardo 2. Bottas 3. Räikkönen 4. Hamilton 5. Verstappen 6. Hulkenberg

3 TÄHTEÄ: RICCIARDO
2 TÄHTEÄ: BOTTAS
1 TÄHTI: RÄIKKÖNEN

Nyt reilu viikko vedetään jälleen happea ja sen jälkeen on luvassa rallissa Argentiinan kisa, johon menen itse paikalle, ja F1 Bakun kisa, josta on odotettavissa todella jännittävä.

Moottoriurheiluterveisin,

Krisse

Kristian Sohlberg on kolmeenkymmeneen WRC-kilpailuun osallistunut suomalainen rallikuski. Mr Green julkaisee blogissaan Sohlbergin juttusarjaa MM-ralleista sekä F1-kisoista.

Apr 16, 2018