Copa America 2019 -ennakko

Football stadium

Järjestyksessään 46. Copa América -turnaus käynnistyy 15.6. Brasilian ja Bolivian välisellä avausottelulla São Paulossa. Kisaisäntänä toimii siis 2014 MM-kisojen tapaan Brasilia ja ottelut pelataan noista kisoista tutuilla kuudella eri stadionilla. Turnauksessa on kolme neljän joukkueen lohkoa ja jatkoon pääsevät oman lohkonsa kaksi parasta sekä kaksi parasta kolmanneksi sijoittautunutta joukkuetta. Mukana on CONMEBOL -joukkueiden lisäksi kaksi vierailijajoukkuetta Japani ja Qatar.

Pystyykö Brasilian tähtisikermä vihdoin vastaamaan huutoon ja toimittamaan kotikentällä kannattajilleen kovasti himoitun mestaruuden? Joutuuko Lionel Messin johtama Argentiina jälleen pettymään finaalissa? Mikä on kaksi edellistä Copa Americaa nimiinsä vieneen Chilen maajoukkueen tilanne? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saamme pian vastauksen, kun lähes kuukauden mittainen futiskarnevaali starttaa perjantain ja lauantain välisenä yönä Sao Paolossa!

Lohko A

 

Bolivia

Bolivia ei ole jalkapalloa seuraavalle suurelle yleisölle kulttuurinsa tai pelaajiensa kautta kovinkaan tuttu, mutta joukkue kuuluu Copa American vakiokalustoon ja tämän vuotinen on joukkueen 25. esiintyminen turnauksessa. Vuonna 2015 joukkue pääsi puolivälieriin asti ja historian paras sijoitus on luonnollisesti vuoden 1963 mestaruus. Maajoukkueen valmentajana on toiminut 2019 tammikuusta lähtien Bolivialainen Eduardo Villegas, joka on meritoitunut valmentajana sekä pelaajana Bolivian pääsarjassa.

Bolivian joukkue koostuu pääasiassa sen kotimaan sarjassa pelaavista pelaajista, joten nimet ovat suurelle yleisölle tuntemattomia. Pelaajanostoksi Bolivian osalta on mainittava hyökkääjä Marcelo Moreno, joka on yksi harvoista Bolivialaisista maansa ulkopuolella uraa tehneistä pelaajista. Moreno edustaa tällä hetkellä Kiinan toisella sarjatasolla pelaavaa Shijiazhuang Ever Bright seuraa ja tätä ennen mies on kokeillut siipiään mm. Brasilialaisessa Gremiossa, Shakhtarissa sekä Wiganissa.

Bolivia on tunnettu siitä, että se pystyy usein kansainvälisissä harjoitusotteluissa sekä Copa American karsintaotteluissa haastamaan isompiaan. Syy on tavallista suurempi kotietu, jonka syy on löytyy maantieteestä ja muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen korkealla ja ohuessa ilmassa pelattavista otteluista. Vastaavaa kotietua ei valitettavasti Brasiliassa ole tarjolla ja joukkue on ennakkoon lohkonsa heikoin ryhmä, jonka pudotuspeleihin eteneminen vaatii nappisuoritusta ja joukkueen potentiaalin maksimoimista.

Brasilia

Kisaisäntä Brasilia on onnistunut voittamaan Copa America turnauksen historian saatossa viidesti, joista viimeisimmän Venezuelan isännöidessä vuoden 2007 turnausta. Tämän jälkeen joukkue on sijoittautunut turnauksessa kahdesti välieriin ja vuoden 2016 turnauksessa seinä tuli vastaan jo alkulohkossa. 2016 vuoden kisojen farssi ja kahdet samaan kategoriaan Brasilian standardeilla menneet MM-kisat ovat herättäneet epäuskoisia tuntemuksia menestykseen tottuneiden Canarinho kannattajien keskuudessa. Vaikeuksista huolimatta Brasilia saa jälleen massiivisen kotiyleisön tuen. Menestyspaineet ovat valtavat ja päävalmentaja Titen on pakko tuoda turnauksesta mestaruus mikäli mies haluaa jatkaa pestissään vielä turnauksen jälkeenkin.

Brasilian ehdoton tähti on totta kai Neymar, jonka ympärillä on vellonut median saippuaooppera raiskaussyytöksineen. Neymarin osallistuminen Copa Americaan on kuitenkin vaakalaudalla, sillä mies kärsi jälleen loukkaantumisen harjoitusottelussa Qataria vastaan ja saattaa olla pahimmassa tapauksessa koko turnauksen sivussa. Neymarin menettäminen ei kuitenkaan laske Brasilian pelivoimaa juurikaan ja saattaa parhaimmassa tapauksessa olla viime aikaisten mediakohujen takia joukkuedynamiikan kannalta hyväksi, jos supertähti on poissa kisoista.

Laatua Brasilialta löytyy luonnollisesti Neymarin lisäksikin yllin kyllin ja vielä maajoukkueessa vaatimattomiin rooleihin jääneet Richarlison, David Neres ja Gabriel Jesus ovat pelaajia, joista odotetaan vastuunkantajia Canarinhon hyökkäyksessä. Myös maalivahti osasto on maailmaneliittiä, kun ykköskassarin paikasta kilpailevat Allisson sekä Ederson.

Brasilia on materiaaliltaan sekä massiivisen kotietunsa turvin kisojen suurin ennakkosuosikki. Mukana on edelleen useita pelaajia, jotka olivat kokemassa vuoden 2014 kotikisojen nöyryytyksen ja tämä Copa America turnaus on mahdollisuus kasvojen pesulle.

Peru

Peru kuuluu Bolivian tavoin vakiokalustoon Copa Americassa ja se on historian saatossa onnistunut voittamaan mestaruuden kahdesti vuosina 1939 ja 1975. Edellinen Copa sujui Perun osalta yli kaikkien odotusten, kun joukkue selviytyi aina kolmanneksi asti joukkueen talismaanin Paolo Guerreron ollessa neljällä maalillaan jaetulla parhaan maalintekijän palkinnolla. Perun maajoukkueen tilasta kertoo myös kisapaikka Venäjän MM-kisoissa viime kesänä, vaikka joukkueen matka tyssäsikin alkulohkoon. Perua on valmentaa argentiinalainen Ricardo Gareca, joka on toiminut päävalmentajana vuodesta 2015 alkaen.

Perun maajoukkueessa riittää mielenkiintoisia yksilöitä, mutta yksi nousee ylitse muiden. Paolo Guerrero on joukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä 32 maalillaan ja on myös edelleen 35-vuotiaana joukkueen kapteeni. Aikoinaan Bayern Müncheniäkin Euroopassa edustanut Guerrero pelaa tätä nykyään Brasilian pääsarjaa Internacionalin riveissä. Maininnan arvoinen pelimies on myös laitapuolustaja Luis Advincula, jota pidetään yhtenä maailman nopeimpana jalkapalloilijana. Advincula edustaa tällä hetkellä Espanjalaista Rayo Vallecanoa, jonne mies siirtyi viime kesänä.

Perun joukkueen runkopelaajille on kertynyt kokemusta arvokisoista jo useammista turnauksista ja se kuuluu jälleen potentiaalisiin haastajiin terävimmän kärjen takana. Kamppailee Venezuelan kanssa lohkon toisesta sijasta ja suorasta pudotuspelipaikasta ollen kuitenkin selvästi lohkon suurin ennakkosuosikki Brasilian jälkeen. Perun alkulohkon tärkein ottelu on avausottelu Venezuelaa vastaan, jonka voittajan pudotuspeleihin etenemisen todennäköisyydet kasvavat roimasti.

Venezuela

Venezuela on esiintynyt Copa Americassa historian saatossa 16 kertaa ja sen toistaiseksi paras sijoitus on vuodelta 2011 jolloin joukkue ylti neljännelle sijalle. Joukkueen päävalmentajana toimii entinen maajoukkuemaalivahti ja vuodesta 2016 päävalmentajana toiminut Rafael Dudamel. Dudamel johdatti joukkonsa heti ensimmäisessä turnauksessaan eli vuoden 2016 Copassa joukkueen aina välieriin asti, mutta tuolloin Argentiina oli lopulta parempi 4-1 lukemin.

Venezuelan rosteria tarkastellessa kolme nimeä nousee ylitse muiden. Venezuelan ensimmäinen ja viimeinen mainitsemisen arvoinen nimi on joukkueen kapteeni Tomas Rincon. 31-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja on meritoitunut maajoukkueessa 95 ottelun verran  ja luonut itselleen uran vaativassa Italian Serie-A:ssa. Italiassa Rincon on edustanut Genoaa, Juventusta ja Torinoa, jossa mies on vuodesta 2017 lähtien esiintynyt 70 ottelussa. Kaksi muuta nimeä, jotka on nostettava esille ovat hyökkääjät Salomon Rondon sekä Joseph Martinez. Rondon on tuttu nimi Valioliigasta, jossa miehellä on erinomainen kausi alla Newcastlen riveissä. Joseph Martinez kävi muutama vuosi sitten kokeilemassa siipiään Euroopassa edustaen mm. Young Boysia sekä Torinoa, mutta ura on lähtenyt nousukiitoon miehen siirryttyä Amerikan MLS -sarjaan Atlanta Unitedin riveihin. Atlantassa Martinez on voittanut sarjan maalikuninkuuden kaudella 2018 ja tehnyt 75 ottelussa yhteensä 64 maalia. Rondonia ja Martinezia tuskin nähdään kuitenkaan samaan aikaan kentällä ainakaan avauskokoonpanossa, mutta Venezuelan mahdollisuudet turnauksessa vaativat vähintään toiselta onnistumisia maalien muodossa, sillä muutoin joukkueen hyökkäyksen laatu on suht vaatimatonta.

Venezuelan menestysmahdollisuudet turnauksessa ovat ennakkoon hyvin rajalliset ja jo alkulohkosta jatkoon selviytyminen tulee olemaan haastavaa. Joukkueella on kuitenkin yllätyspotentiaalia juurikin hyvässä vireessä olevien Rondonin sekä Martinezin muodossa. Avausottelu Perua vastaan määrittelee paljon joukkueen menestysmahdollisuuksia.

Lohko-A:n peli-ideat

Peli-ideat Lohko-A:n osalta ovat vähissä, mutta Mr.Greenin tarjoama kerroin 2.15 Brasilian mestaruudesta kestää kansainvälisen markkinankin vertailua ja tarjoaa pientä positiivista odotusarvoa, kun mestaruuden todennäköisyys on noin 52%. Myös Venezuelan eteneminen pudotuspeleihin kertoimella 2.20 on odotusarvoltaan positiivinen kohde, jonka todennäköisyydeksi saamme noin 48%. Vedonlyöjien on syytä olla hereillä Perun ja Venezuelan välisessä ottelussa, josta saadaan viitteitä lohkon lopullisesta paremmuusjärjestyksestä.

 

 

 

 

Lohko B

 

Argentiina

La Albiceleste on yksi historian menestyneimpiä jalkapallo maajoukkueita ja se on osallistunut Copa America turnaukseen yhteen 36 kertaa voittaen turnauksen 13 kertaa. Maan hegemoniajakso oli 20-50 luvulla, jolloin suurin osa mestaruuksista voitettiin sekä myös hieno jakso 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa, jolloin joukkue voitti myös legendaarisen vuoden 86’ MM-finaalin. Nyt on kuitenkin vuosi 2019 ja joukkue ei ole vapaasti maailman parhaaksi pelaajaksi tituleeratun Messin kanssa onnistunut voittamaan mitään, vaikka lähellä on oltu. Kaksi edellistä Copa American finaalia Argentiina hävisi rangaistuspotkuilla ja MM-kisat lipesivät käsistä jatkoajalla Saksaa vastaan.  Joukkueen valmennusvastuun otti viime kesän MM-kisojen jälkeen Lionel Scalconi, joka toimi aikaisemmin Jorge Sampaolin apuvalmentajana. Scalcaoni on ainakin persoonaltaan konservatiivisempi vaihtoehto, kuin kiihkeästi peliä hengittävä Sampaoli mutta kontribuutio pelillisiin asioihin on Scalcaonin osalta mysteeri.

Messi olisi helppoa nostaa Argentiinan pelaajistosta esille, mutta keskitytään tällä kertaa nuorempiin taitureihin. Puolustuksesta on pakko nostaa esiin Ajaxissa läpimurtonsa tehnyt laitapuolustaja Tagliafico, jolla on iso vastuu vasemman laidan pelin eteenpäin viemisessä. Keskikentältä löytyy taitoa Paredesin, Lo Celson sekä Rodrigo De Paulin muodossa, jotka kaikki ovat tulevaisuudessa Argentiinan ehdotonta eliittiä. Kärjessä nimimiesten takaa ponnistaa Lautaro Martinez, joka on Interissä näyttänyt tilaisuuden saadessaan, että pystyy toimittamaan tuloksia.

Argentiina on kisojen toisiksi suurin ennakkosuosikki ja etenee hyvin todennäköisesti pitkälle turnauksessa, mikäli joukkue onnistutaan roolittamaan oikein Messin ympärille. Suurimmat kysymysmerkit löytyvät puolustuksesta ja maalivahti osastolta, jossa on paljon nuoria vasta oman maan sarjasta kokemusta omaavia pelaajia.

Kolumbia

Kolumbia on esiintynyt Copa Americassa aikaisemmin 21. kertaa ja sen paras sijoitus on vuoden 2001 mestaruus. Kolumbialla on maajoukkueensa kannalta hyvä tilanne, sillä useat pelaajat nauttivat Euroopan pääsarjoissa isoa vastuuta. Helmikuussa joukkueen päävalmentajaksi nimitettiin Carlos Queiroz, joka toimi ennen pestiään Iranin päävalmentajana ja muistetaan lyhyistä pesteistään ympäri Eurooppaa mm. Real Madridista 2000-luvun alkupuolelta.

Joukkueen tähtipelaaja on luonnollisesti James Rodriguez, jonka harteilla lepää suuri maalintekovastuu. Mukana on myös maan kulttipelaaja Radamel Falcao, jonka parasta ennen päiväys on valitettavasti jo ehtinyt umpeutua. Kärkeen löytyy kuitenkin kaksi nimeä, jotka ovat seurajoukkueissaan osoittaneet olevansa maailmanluokan pelimiehiä. Atalantaa edustava Duvan Zapata iski viime kaudella Italian Serie-A:ssa 23 maalia ja Luis Muriel on osoittanut taitonsa niin Sevilassa kuin Fiorentinassakin johon mies siirtyi kesken viime kauden.

Kolumbiaa voi pitää näiden kisojen mustana hevosena – jolla on myös oikeasti realistiset mahdollisuudet jopa mestaruuteen asti. Joukkue pääsee testaamaan kuntonsa heti avausottelussa, kun Argentiina asettuu vastaan mistä saadaan varmasti viitteitä kummankin joukkueen tasosta turnauksessa.

Paraguay

Paraguay on esiintynyt Copa America turnauksessa yhteensä 35. kertaa ja se on onnistunut voittamaan mestaruuden kahdesti vuosina 1953 ja 1979. Vuoden 2015 turnauksessa joukkue oli sensaatiomaisesti neljäs, mutta vuonna 2016 matka tyssäsi alkulohkoon. Nyt joukkueen peräsimeen on nimitetty mielenkiintoinen mies nimeltään Eduardo Berizzo. Argentiinalainen on ansainnut kannuksensa niin pelaajana kuin managerina Espanjan La Ligassa. Kaksi edellistä pestiä Sevillan ja Athletic Bilbaon managerina on kuitenkin päättyneet potkuihin ja uran trendi on jyrkässä laskussa. Nähtäväksi jää kuinka Berizzo onnistuu maajoukkuetehtävissä, joista miehellä on kokemusta Jorge Sampaolin Chilen valmennusryhmässä mukana ollessaan.

Paraguayn rosteri koostuu pääasiassa oman tai muiden Etelä-Amerikan maan sarjojen pelaajista, mutta muutama mielenkiintoinen nimi tekee vahvaa uraa Euroopassa. Yksi heistä on viime talven siirtoikkunassa Newcastleen MLS-sarjasta siirtynyt Miguel Almiron, joka säväytti Newcastlen riveissä Valioliigan kevätkaudella. Joukkueen hyökkäysosaaminen lepää Almiron sekä kärkimies Federico Santanderin varassa, joista jälkimmäinen edustaa Italian Serie-A:ssa Bolognaa.

Paraguayn mahdollisuuksia turnauksessa on haastavaa arvioida etukäteen, sillä Berizzon pelikirja on toistaiseksi täysin tuntematon Paraguayn peräsimessä. Aktiiviseen pallolliseen peliin aikaisemmin pelifilosofiansa rakentaneella Berizzolla ei ole käytettävissään niin pallolliseen peliin kykenevää materiaalia. Täysin Paraguayta ei kuitenkaan voi laskea pois pudotuspeleistä, sillä joukkue voi päästä parhaiden kolmanneksi sijoittuneiden kautta jatkoon haastavasta lohkosta huolimatta.

Qatar

Arabian niemimaalla sijaitseva upporikas öljyjätti Qatar on tuonut itsensä jalkapallomaailman tietoisuuteen, mutta välirahaa on jouduttu maksamaan monessa eri muodossa ja kyseenalaisin ehdoin. FIFA on myöntänyt maalle seuraavien MM-kisojen isännyyden, vaikka kaikki tekijät ilmastosta ja maantieteestä lähtien ovat täysin Qatarin kisaisännyyttä vastaan. Fifan lahjusskandaalien selvittyä on käynyt ilmi, että Qatar osti kisapaikan itselleen, niin kuin se on välillisesti ostanut Euroopan huippuseuroihin lukeutuvan PSG:n.

Rahalla on saatu myös urheilullista nostetta maan jalkapallolle niin maajoukkueen, kuin maan pääsarjankin osalta. Sarjaan on saatu houkuteltua useita Eurooppalaistähtiä jäähdyttelemään kuten Xavi, Wesley Sneijder ja viimeisimpänä Juventuksesta viime talvena Qatariin siirtynyt marokkolaistoppari Mehdi Benatia. Pääsarjan näkyvyyden kasvattamisen lisäksi maajoukkue on ottanut viime vuosina valtavia harppauksia urheilullisesti. Viimeisimpänä ja maan jalkapallohistorian kovimpana saavutuksena voidaan pitää sen viime keväänä voittamaa Aasian Mestaruutta. Qatar oli näissäkin karkeloissa täysin musta hevonen, mutta joukkueen kollektiiviseen puolustamiseen perustuva pragmaattinen pelityyli toimi tuolloin täydellisesti.

Rahalla on myös näkyvyyden lisäksi tehty oikeasti arvokasta ja pitkäjänteistä työtä mm. pelaajakehityksen saralla, joka näyttää alkavan myös pikkuhiljaa kantaa hedelmää. Qatarin maajoukkue koostuu sen oman pääsarjan pelaajista, joista useat ovat kuitenkin käyneet hakemassa jossain vaiheessa uraansa oppia Qatarilaisomistuksessa olevasta Belgialaisseura KAS Eupenissa. Joukkueesta löytyy myös useita Qatarin sarjaan pelaamaan saapuneita ja myöhemmin maan kansalaisuuden saaneita pelaajia.

Qatarin valmentajana toimii espanjalainen Felix Sanches Bas, joka on valmentanut Qatarin liigassa pelaavaa Aspire Academya jo yli kymmenen vuoden ajan. Joukkueen tärkein pelaaja on kapteeni Hasan Al-Haydos, joka on edustanut Qatarin maajoukkuetta 117 kertaa. Qatar on materiaaliltaan turnauksen ylivoimaisesti heikoin joukkue, mutta altavastaajapositio ja ”nothing to lose” -mentaliteetti sopii joukkueelle ja se yrittää varmasti toistaa Aasian Cupin menestystään. Pudotuspelipaikan saavuttamisen voi kuitenkin todeta olevan Qatarille lähes mahdottomuus.

Lohko-B:n peli-ideat

Lohko-B:n osalta Mr.Greenin tarjoamasta pelivalikoimasta löytyy yksi helmi, joka on Kolumbian lohkovoitto kertoimella 2.60, jonka todennäköisyydeksi saamme noin 40%. Rohkeat ja altavastaajiin vedonlyöntifilosofiansa pohjaavat pelaajat tarttuvat myös Kolumbian mestaruuteen kertoimella 10, jonka oikea todennäkösyys on noin 13 prosenttia.

Lohko C

 

Chile

Chile on esiintynyt Copa Americassa historian saatossa 38. kertaa ja on kahdella peräkkäisellä mestaruudellaan vuosina 2015 ja 2016 hallitseva mestari. Tuolloin Jorge Sampaolin johtama joukkue ihastutti työteliäisyydellään ja aggressiivisella prässipelaamisellaan jalkapallomaailmaa, mutta tällä hetkellä La Rojalla on menossa synkempi vaihe silloisten huippunimien kuten Alexis Sanchez alkaessa pikkuhiljaa hiipumaan. Joukkueen päävalmentajana on toiminut tammikuusta 2018 asti Kolumbialainen Reinaldo Rueda, joka on aikaisemmissa pesteissään toiminut mm. Kolumbian, Hondurasin sekä Ecuadorin päävalmentajana.

Chilen rosteri on tällä hetkellä kokonaisuutena melko vaatimaton ja suurin osa pelaajista pelaa Etelä-Amerikan sarjoissa. Puolustusta johtavat Espanjan La Ligassa Alavesin riveissä hyvin esiintynyt Guillermo Maripan ja monissa eri liemissä keitetty 31-vuotias Gary Medel. Keskikenttää johtaa taistelun ruumiillistuma Arturo Vidal, vierellään mielenkiintoinen Bolognaa seuratasolla edustava Erick Pulgar, josta voidaan odottaa tulevaisuudessa jopa Chilen maajoukkueen kapteenia. Hyökkäyksessä on yksinoikeudella Alexis Sanchez, jolle nämä kisat olisivat mahdollista kohentaa omaa profiiliaan, joka on Manchester Unitedissa romahtanut täysin.

Chile on lohkonsa toiseksi suurin ennakkosuosikki Uruguayn jälkeen ja pudotuspelipaikan pitäisi olla La Rojallle itsestäänselvyys. Rosterin laatu herättää silti kysymysmerkkejä ja harjoitusotteluissa on nähty puolustuksellista epävakautta. Etenee lohkostaan jatkoon, mutta seinä voi nousta kovinkin pian vastaan.

 

Ecuador

Ecuador on esiintynyt Copa Americassa 26. kertaa ja sen paras sijoitus kautta aikain on neljäs, johon joukkue on yltänyt kahdesti vuosina 1959 ja 1993. Joukkueen päävalmentaja on toiminut elokuusta 2018 asti Kolumbialainen Hernan Dario Gomez, joka on valmentanut uransa aikana maajoukkuetasolla mm.  Kolumbiaa, Guatemalaa ja Panamaa.

Ecuadorin rosteri tämän vuoden Copassa koostuu suurimmaksi osaksi Etelä-Amerikan sarjoissa pelaavista pelaajista ja eurooppalaisissa huippusarjoissa pelaavat yksilöt loistavat poissaolollaan. Ecuadorin jalkapallon suurin tähti on edelleen Manchester Unitedissa pitkän uran tehnyt 33-vuotias Antonio Valencia, joka toimii itseoikeutetusti joukkueen kapteenina.

Haastava alkulohko tekee Ecuadorin menestyksestä tämän vuoden Copa Americassa epätodennäköistä ja lohkosta jatkoon selviytyminenkin vaatisi vähintään pisteen voittamista Uruguaylta tai Chileä vastaan, mutta pisteen voittaminen Japaniakin vastaan voi osoittautua yllättävän haastavaksi tehtäväksi.

Japani

Japani sai Qatarin tapaan vierailijakutsun Copa Americaan ollessaan toinen Aasian Cupin finalisteista. Japani on esiintynyt aikaisemminkin Copassa, sillä se oli vierailijana myös vuoden 1999 turnauksessa, jolloin se jäi alkulohkoon. Japani esiintyi viime kesän MM-kisoissa edukseen ja pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelu Belgiaa vastaan päättyi 3-2 tappioon vasta lisäajalla syntyneellä Belgian voittomaalilla. Japania valmentaa  vuodesta 2018 pestissään ollut Akira Nishino, jonka alaisuudessa Japani on menestynyt sen standardeihin nähden hyvin.

Japanilla on rosterissaan muutamia Euroopassa pelaavia pelaajia, mutta valtaosa edustaa Japanin oman pääsarjan seuroja. Tuttuja nimiä löytyy mm. Leicesteriä edustavan Shinji Okazakin ja madridilaisseura Getafea edustavan Gaku Shibashakin muodossa. Muutoin rosteri vaikuttaa paperilla melko vaatimattomalta ja vaatii todella kurinalaista joukkuepelaamista nostaakseen tasonsa taitojen ylärajoille.

Haastava alkulohko tekee Japanin menestys mahdollisuudet epätodennäköisiksi ja se lähtee jokaiseen alkulohkonsa otteluun altavastaajana – mikä saattaa sopiakin Japanin pelifilosofiaan hyvin. Silti joukkue antaa materiaalietua turhan paljon kaikille muille kolmelle joukkueelle lohkossa, joten pudotuspelit tulevat jäämään haaveiksi.

Uruguay

Uruguay on esiintynyt Copa America turnauksessa 45 kertaa mikä tarkoittaa, että se on jäänyt vain kerran turnauksen ulkopuolelle. Uruguay on myös turnauksen kaikkien aikojen menestynein joukkue 15 mestaruudellaan. Viimeisin mestaruus tuli vuonna 2011, kun nuori Luis Suarez voitti parhaan pelaajan palkinnon. Valmentajan toimi tuolloin ja toimii edelleen legendaarinen jo 72-vuotta täyttänyt Oscar Tabarez, joka on Uruguayn jalkapallohullun kansan ruumiillistuma.

Uruguayn kohdalla yksittäisten pelaajien nostaminen tuottaa haasteita, sillä joukkueelta löytyy laatua jokaiselta osa-alueelta. Puolustus on raudanluja Atletico Madridissa yhdessä pelanneen topparikaksikko Gimenez-Godin parivaljakon myötä. Keskikentällä peliä johtavat mm. Rodrigo Bentancur, Matias Vecino ja Luca Torreira. Hyökkääjien laatu on myös käsittämättömän kova, kun valmentaja Tabarez voi valita herroista Luis Suarez, Edinson Cavani, Christian Stuani ja Maxi Gomez nelikosta tilanteeseen sopivimman vaihtoehdon. Varsinkin Maxi Gomezilla voisi näissä kisoissa olla läpilyönnin paikka maajoukkueessa. Maalivahti osasto on joukkueen selkein heikkous, sillä Fernando Musleran laatu ei vastaa muilta pelipaikoilta löytyvään tasoon.

Uruguay on vedonlyöntimarkkinan näkemyksen mukaan kolmanneksi suurin ennakkosuosikki voittamaan turnauksen – ja näkemykseen yhtyminen ei tuota vaikeuksia. Alkulohko on paperilla Uruguayn kannalta helppo, mutta hanat on saatava hyökkäyksen osalta auki heti ensimmäisestä ottelusta lähtien. Viime MM-kisoissa nähtiin, että Uruguaylla meni tiukoissa otteluissa usein pelaaminen puristeluksi ja rentous loisti poissaolollaan.

Lohko-C:n peli-ideat

Lohko-C:n osalta Mr.Greenin tarjoamasta pelivalikoimasta löytyy sieltäkin yksi helmi, joka on Uruguayn lohkovoitto kertoimella 2.00. Joukkue on materiaaliltaan ylivoimainen suosikki lohkossaan ja lohkovoiton todennäköisyydeksi saamme jopa 55% joten etua on riittävästi isompaakin panostukseen.

 

 

Jun 13, 2019