Argentiina-Kolumbia -otteluennakko

Football Stadium Mr Green

Suomen aikaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kohtaavat B-lohkon hegemonia ottelussa toisensa Argentiina sekä Kolumbia. Argentiinalla on turnauksessa käytettävissään huomattavasti laadukkaampi materiaali kuten asia on usein ollut myös viime vuosina näiden maiden kohdatessa toisensa.

Argentiinan osalta kysymyksiä herättää joukkueen maalivahti- ja keskuspuolustusosasto sekä se kuinka joukkueen hyökkäys saadaan roolitettua niin että Messin potentiaali pystytään maksimoimaan ilman kompromisseja puolustussuuntaan. Valmentajana Scalconi on tuonut rohkeasti maajoukkuerinkiin mukaan uusia nimiä, jotka ovat esiintyneet seurajoukkueissaan eduksi ja nauttivat näissä myös isoja rooleja. Kyseisiä pelaajia ovat mm. Giovanni Lo Celso ja Rodrigo De Paul, joista varsinkin jälkimmäisen roolin perään La Celesten maajoukkueen osalta on jo kyselty pitkään, sillä mies on jo kahden kauden aikana käytännössä yksin kantanut Udinesen joukkuetta Serie-A:ssa.

Kolumbian heikkoudet ovat ehdottomasti laitapuolustajien ja keskikenttä pelaajien puute. Vasemman laitapakin tonttia miehittää Atletico Madridia nykyään edustava Santiago Arias, mutta oikean pakin tontti lienee vielä epäselvä eikä sinne löydy aivan kärkipään laatua. Nuoren Jefferson Lerman tulee ottaa iso rooli keskikentän puolustavassa sekä peliä rikkovassa pohjapelaajan roolissa sillä muita vastaavia fyysisiä ominaisuuksia omaavia pelaajia ei rosterissa juurikaan ole. Pelin luomisessa ja maalien viimeistelyssä kapteeni James Rodriguezin onnistuminen on kaikki kaikessa ja mies haluaa varmasti nostaa omaa markkina-arvoaan kesän siirtoikkunaa ajatellen onnistuneella Copa America turnauksella.

Ottelu on lähtökohdiltaan hyvin vähämaalinen kuten avausottelut turnausjalkapallossa yleensäkin ovat. Avausottelua ei missään nimessä saa hävitä ja tämä peliteoreettinen asetelma näkyy yleensä maalimäärien selvässä laskussa avausotteluiden osalta.

 

Mr Greenin kertoimissa Argentiina on asetettu noin 44% suosikkiasemaan mikä on 4% vähemmän kuin Accuscoren ennuste ottelusta. Pienen pientä vedonlyönnillistä etua löytyy vierasvoitosta jolle Mr.Green tarjoaa kertoimen 3.50. Accuscoren ennusteen mukaan kertoimen tulisi olla noin 3.42, joten pieni positiivinen marginaali löytynee Kolumbian suorasta voitosta. Jo aikaisemmin viitattuihin avauspelien maalimääriin sen sijaan löytyy reilumpi marginaali, kun Mr Green arvioi ottelun päättyvän alle 2.5 maalin tulokseen noin 62% todennäköisyydellä, kun taas Accuscoren arvio kyseiselle tapahtumalle on noin 66%.

 

Tarkasta kaikki Mr Greenin Copa American kertoimet ja aseta vetosi täällä!

Jun 13, 2019