Accuscoren Stanley Cup finaalit: St. Louis Blues – Boston Bruins

Mr Green hockey

Game 3 – Sunnuntai 2.6. klo 03.00

NHL:n finaalien kaksi ensimmäistä ottelua eivät varmasti jättäneet ketään kylmäksi. Ensimmäisessä ottelussa nähtiin isäntäjoukkueen komea nousu kahden maalin tappiolta 4-2 voittoon ja toisessa osassa puolestaan vierailijat väänsivät väkisin kotiedun itselleen jatkoajan jälkeen lukemin 2-3. Ottelut ovat olleet intensiteetiltään hurjia, eikä pieniltä koiruuksiltakaan ole vältytty – kuten näiden kahden joukkueen kohdalla osattiin odotella.

Siinä missä ensimmäinen ottelu oli alkutahmeuden jälkeen selkeästi Bostonin heiniä, toisessa pelissä osat vaihtuivat ja St. Louis Blues olikin yllättäen kuskin paikalla. Rajusti karvaava ja vielä rajummin taklaava Blues pystyi syöttämään Bostonille sen omaa lääkettä, painaen pelin aggressiivisesti pyörimään vastustajan päätyyn. Kuvaavaa on, että ensimmäisessä ottelussa Boston vei laukaukset 38-20 ja toisessa Blues 37-23.

Sarja siirtyy St. Louisiin tilanteessa 1-1 ja seuraavista neljästä mahdollisesta ottelusta Blues isännöi kolmea. Parin päivän ottelutauko tarkoittaa sitä, että molemmat joukkueet saavat akut ladattua seuraavaan otteluun, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita jää varmasti puuttumaan. Molemmat joukkueet ovat hyvin samankaltaisia ja pelaavat samalla tavalla – äärimmäisen fyysisesti sekä puolustuspäässä uhrautuvasti. Boston on edelleen vedonlyöntitoimistojen suosikki voittajaksi, mutta ero on kaventunut lähes 50/50 tilanteeseen.

St. Louis oli runkosarjassa kotonaan niukasti huonompi kuin vieraissa keräten 49 pistettä, kun vieraissa saldo oli 50 pistettä. Pudotuspeleissä Blues on voittanut kotonaan viisi kertaa 10 ottelussa, kun vieraissa voittoja on kuusi yhdeksästä. Erityisen vahvana kotijoukkueena ei Bluesia siis voida pitää. Bruins puolestaan oli runkosarjassa selkeästi parempi koti- kuin vierasjoukkue. Kotiotteluista kertyi 61 pistettä ja vieraista vain 46. Pudotuspeleissä tahti on kuitenkin ollut toinen, kun Boston on vieney kuusi kahdeksasta vierasottelustaan.

Joukkueet pääsevät otteluun lähes parhaalla kokoonpanollaan. Bluesin neloskentän jyrä Oskar Sundqvist on pelikiellossa telottuaan Boston-puolustaja Matt Grzelcykin sairastuvalle. Myös Grzelcyk on ottelusta sivussa.

Accuscoren simulaatiot vs Mr Green kertoimet

Accuscoren simulaatioissa ottelupari jatkuu äärimmäisen tasaisena. Kotijoukkue Blues vie – kehnosta kotisaldostaan huolimatta – 53.1% simulaatioista nimiinsä. Tasapelin todennäköisyys on verrattain suuri, kun 25% simulaatioista etenee jatkoerään. Blues voittaa varsinaisella peliajalla 40% todennäköisyydellä ja Bruinsille jää siis 35 prosentin todennäköisyys voittoon.

Mr Green on Accuscoren kanssa täysin samoilla linjoilla. Blues ottaa lopullisen voiton kertoimella 1.81 eli 55.25%, kun Bruinsin kerroin on 2.02 eli 49.5%. Varsinaisella peliajallakaan ei ylikertoimia ole tarjolla: kotivoiton kerroin on 2.35 eli 42.55%, tasapelin 3.85 eli 25.97% ja Bostonin voiton 2.70 eli 37.04%.

Tällä kertaa Mr Greenin kertoimet vastaavat niin hyvin Accuscoren simulaatioita, ettei järkevää pelattavaa löydy. Myös maalimäärät sekä pelaajaerikoiset vastaavat simulaatioiden todennäköisyyksiä lähes pilkulleen.

 

Jun 01, 2019