Accuscoren MM-analyysi: Suomi – Iso-Britannia
Perjantai 17.5. klo 21.15
Suomen Leijonat pääsee hakemaan voittoa ainoasta joukkueesta, jonka se on historiansa aikana kohdannut, muttei ole onnistunut päihittämään. Vuoden 1936 kisojen kultamitalisti Iso-Britannia palasi pääsarjatasolle 25 vuoden jälkeen, mutta paluu ei ole ollut ruusuilla tanssimista.
Britit avasivat kisat mainiosti, kun ottelu Saksaa vastaan oli varsinkin alussa tasainen. Lopulta saksalaiset hoitelivat homman kotiin lukemin 3-1, kun tasoero alkoi vääjäämättä näkyä. Sen jälkeen Iso-Britannia onkin ollut täysi vastaantulija sekä Kanadaa, Tanskaa että Yhdysvaltoja vastaan. Viimeisessä ottelussaan britit onnistuivat tekemään USA:n verkkoon peräti kolme osumaa, ottelun päättyessä 6-3 tappioon. Kyseessä oli kuitenkin ennemminkin jenkkien laiskuus kuin Iso-Britannian hyvyys.
Joukkue koostuu pääosin sumuisten saarien pääsarjassa kiekkoilevista nimistä, eikä taso ole häävi. Vaikka esimerkiksi CHL:ssä ajoittain väläytelleet brittijoukkueet ovat kärjen osalta laadukkaita, huippupelaajat tulevat edelleen ulkomailta eikä Iso-Britannian pelaajatuotanto – ainakaan vielä – vedä vertoja yhdellekään A-sarjan muista maista. Hurjalla taistelulla, näytönhalulla ja mahdollisimman yksinkertaisella pelitavalla MM-kisoissa ottelut saattavat pysyä jonkin aikaa tasaisina, mutta ero Euroopan kärkeen on kokonaisuutena jättimäinen.
Britit saa kasaan siedettävän ykkösnyrkin Pohjois-Amerikassa jääkiekko-oppinsa saaneista pelaajista. Hyökkääjät Brett Perlini, Mike Hammond ja Ben Lake ovat ECHL-tason pelimiehiä. Lisäksi puolustuksen kärkiparin muodostavat Tim Billingsley ja Dallas Ehrhardt ovat käyneet läpi kanadalaisen juniorimyllyn kohtalaisella menestyksellä. Lisäksi nuori Liam Kirk varattiin NHL:n viime kesänä, mutta taso laskee kisaturistiksi hyvin nopeasti muutamien nimimiehien jälkeen. Maalivahti Ben Bowns on mies paikallaan, mutta lähinnä mahdottoman tehtävän edessä rakoilevan puolustuksen takana.
Vaikka Leijonillakaan jalkeilla ei ole kaikkein nimekkäin miehistö, on Suomen perustaso jo selkeästi Brittejä korkeammalla, eivätkä Mestis-tason pelimiehetkään häviä briteille pelitaitojen osalta. Suomi on kaikilla mittapuilla valovuoden Iso-Britanniaa edellä, eikä ottelun voittajasta pitäisi olla mitään epäselvyyttä – lähinnä voidaan arvuutella kuinka monta maalia Suomi takoo brittien verkkoon ja onnistuuko Iso-Britannia maalin teossa.
Accuscoren simulaatiot vs Mr Green kertoimet
Accuscoren simulaatioissa Suomi on täysin ylivoimainen suosikki, kun Suomen voittoon päättyy lähes 98% simulaatioista. Myös varsinaisen peliajan voitto on todennäköisesti Leijonien heiniä noin 93% todennäköisyydellä, eikä tasapeliinkään päädytä kuin 6% todennäköisyydellä. Iso-Britannian voitolle varsinaisella peliajalla tarjolla olisi noin prosentin todennäköisyys simulaatioiden perusteella.
Suomi iskee simulaatioissa keskimääri 6.0 osumaa, Iso-Britannian jäädessä 1.1 kihaukseen. Hajonta on kuitenkin normaalia suurempi ja Suomi voi äityä takomaan tauluun rumemmatkin lukemat. Varsinkin heti turnauksen alusta loistanut Kaapo Kakko mässäilee simulaatioissa pisteillä ja tekee yli yhden pisteen peräti 70% todennäköisyydellä, jolloin rajakerroin olisi 1.43.