Accuscoren Liiga-ennakko: Jukurit – Kärpät

Mr Green hockey

Pe 11.10. klo 18.30

Liigan kestomenestyjä Oulun Kärpät kohtaa perjantai-illan jännitysnäytelmässä Mikkelissä Jukurit. Vierailijat ovat aloittaneet kautensa totutun tehokkaasti ja majailevat yhdeksän ottelun jälkeen sarjataulukon sijalla kaksi. Kotijoukkue Jukurit on puolestaan startannut kauteen historiallisen lennokkaasti, kun 10 ottelun jälkeen mikkeliläiset löytyvät sarjataulukosta sijalta kuusi.

Kärppien vahvaa alkukautta ei voida pitää mitenkään suurena yllätyksenä, vaikka fiinalitappion edellisellä kaudella kärsineestä joukkueesta poistuikin liuta nimimiehiä. Paluumuuttajat Janne Pesosen ja Jesse Puljujärven johdolla nostivat Kärpät jälleen suurimmaksi ennakkosuosikiksi. Ensimmäisistä yhdeksästä ottelusta Kärpät on voittanut kuusi varsinaisella peliajalla, kaksi jatkoajalla tai voittolaukauksilla ja hävinnyt vain kertaalleen, senkin hirmuvireiselle Tapparalle.

Jukurien alkukausi on ollut poikkeuksellisen vahva lähtökohtiin verrattuna. Joukkue ei ole nimekäs eikä se tehnyt kesän aikana merkittäviä hankintoja. Joukkueen runko on kuitenkin taisteleva ja valmentaja Pekka Kangasalusta on saanut tiiminsä puhaltamaan yhteen hiileen. Kymmenestä pelatusta ottelusta Jukurit on voittanut neljä varsinaisella peliajalla ja hävinnyt kahdesti. Neljässä ottelussa on edetty jatkoajalle ja näistä Jukurit on hävinnyt jokaisen.

Kummankaan joukkueen yksilöt eivät vielä ole päässeet näyttämään parastaan. Pistepörssissä Kärppien ykkönen Jesse Puljujärvi on vasta sijalla 22 kahdeksalla pisteellä. Jukurien kultakypärää kantaa puolestaan todellinen yllätysnimi, puolustaja Jakub Galvas, joka on kerännyt myös kahdeksan pistettä. Nuori tshekki onkin ollut Jukurien alkukauden positiivisin yllättäjä.

Vaikka Jukurit on aloittanut vahvasti, on ottelun lähtökohta selkeä: Kärpät vie peliä ja Jukurit iskee vastaan. Kärppien maalinteko ei ole tällä kaudella ollut samanlaista ilotulitusta kuin yleensä, sillä tehtyjen maalien keskiarvo on tasan 3.00. Peräpää Kärpillä on kuitenkin pitänyt erinomaisesti, kun päästettyjä maaleja on vain 1.22 per peli. Jukurit on puolestaan iskenyt keskimäärin 2.6 osumaa, päästäen samalla 2.8 – pirteistä otteista huolimatta numerot eivät ole kovinkaan vakuuttavat.

 

Accuscoren analyysi

Accuscoren simulaatioissa vierasjoukkue Kärpät on selkeä suosikki, lähes ylivoimaisen materiaalinsa turvin. Simulaatioista Kärpät voittaa 62% viimeistään voittolaukauksilla, kun isännille jää 32% siivu. Varsinaisella peliajalla Kärpät vie 54% todennäköisyydellä, tasapeliin päädytään 22% simulaatioista ja Jukurit pitää täyden pistepotin Mikkelissä 24% todennäköisyydellä.

Mr Green tarjoaa Kärppien varsinaisen peliajan voitosta kertoime 1.88, mikä on prosentteina hieman päälle 53% – eli hyvin linjassa Accuscoren simulaatioiden kanssa, joskin hiuksenhieno ylikerroin löytyy vierasvoitosta. Jukurit saa puolestaan kertoimen 3.70 (27%) ja tasapeli 4.10 (24.39%). Accuscoren simulaatioiden kerroinraja ei siis ylity.

Mielenkiintoisin pelikohde löytyykin maalimäärästä. Accuscoren simulaatioissa verkot pannaan tötterölle keskimäärin 5.8 kertaa, kun Kärpät osuu 3.5 kertaa ja Jukuritkin 2.3 kertaa. Yli 4.5 maalin mennään simulaatioissa peräti 70% todennäköisyydellä. Mr Green tarjoaa kohteelle yli 4.5 maalia kertoimen 1.81, mikä vastaa noin 55% todennäköisyyttä. Myös yli 5.0 maalia on pelattavissa kertoimella 2.18, kun Accuscoren rajakerroin on 1.91.

Oct 11, 2019