Accuscoren Liiga-ennakko: HIFK – Tappara
Lauantai 18.1. klo 15:00
Liigan lauantai-iltapäivän huippuottelussa kohtaavat sarjassa seitsemäntenä oleva Helsingin IFK ja kakkosena porskuttava Tampereen Tappara. Sarjan kärjessä paahtaa edelleen Oulun Kärpät, joilla on seitsemän pisteen kaula tamperelaisjengiin. Helsingin IFK puolestaan kamppailee suorasta pudotuspelipaikasta, kun edellä on tasapisteissä HPK ja kaksi pistettä edellä oleva JYP. Kummallakin on yksi ottelu enemmän pelattuna.
Tapparan koneet ovat käynnistyneet pikkuhiljaa ja kauteen on mahtunut vaisujakin jaksoja. Silti sarjan kakkossija on ollut haarukassa läpi kauden. Edellisestä kymmenestä ottelusta Tappara on voittanut kuusi, joista yhden jatkoajalla. Lisäksi tilillä on kaksi jatkoaika tappiota ja kaksi tappiota varsinaisella peliajalla, kun sekä Ilves että TPS ovat vieneet suoran vierasvoiton Hakametsästä. Tappara on kärsinyt loukkaantumisista, kun tehohyökkääjä Tyler Morley on ollut jo pidempään sivussa ja myös Charles Bertrand miehittää sairastupaa. Kesken kauden mukaan liittynyt Steven Iacobellis ei ole vielä vakuuttanut, vaikka kuusi pinnaa 12 peliin ei ole kehnompi suoritus. Jo ennestään nimekästä puolustusta vahvistamaan saapunut Tshekin maajoukkuemies Adam Polasek puolestaan on vaikuttanut väkevältä pelaamissaan kahdessa ottelussa. Jukka Rautakorven tyylille uskollisena Tappara ei ole aiheuttanut ilotulituksia, mutta tulosta tulee tasaiseen tahtiin – ja diesel tunnetusti käynnistyy toden teolla vasta kevätkaudella.
Helsingin IFK on kivikovasta miehistöstään huolimatta jälleen kerran alisuorittanut. Loukkaantumiset ovat häirinneet parhaan kokoonpanon jalkeille saamista ja nytkin sivussa ovat Liigan pistepörssin kakkonen Teemu Turunen, joukkueen puolustajien pisteykkönen Mikko Kousa sekä kärkihyökkääjä Sebastian Dyk. Kesken kauden mukaan hypännyt Ville Leskinen on ollut erinomaisessa iskussa ja myös alkukauden täysin pimennossa hiihdellyt Ilkka Kangasniemi on osoittanut heräämisen merkkejä. Tasonnostoa tarvitaan kuitenkin koko joukkueelta – kenties Turusta ja Otto Paajasta lukuun ottamatta.
HIFK pääsee kotiotteluunsa hienoisesta etulyöntiasemasta, sillä Tappara isännöi vielä perjantai-iltana Tampereella Porin Ässiä. Helsinkiläisten tauko on venynyt kiekon pudotessa jäähän jo yhdeksän päivän mittaiseksi, joten tuoreita jalkoja pitäisi punapaidoissa riittää. HIFK:n kotisaldo on tältä kaudelta kehno, sillä 17 ottelusta kasassa on vain 27 pistettä. Tappara puolestaan on äärimmäisen vahva vierasjoukkue ja kerännyt 21 ottelusta 45 pinnaa. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa HIFK vei 1-4 voiton Hakametsässä ja kuittasi aiemmin Nordiksella kärsityn 1-2 tappionsa.
Accuscoren simulaatiot
Accuscoren simulaatioissa kotijoukkue on selkeästi niskan päällä ja voittaakin noin 58% todennäköisyydellä viimeistään voittolaukauskilpailussa. Isäntien voiton kerroinraja simulaatioiden perusteella on siis 1.73.
Ottelu on simulaatioiden perusteella varsin tasainen ja kun kumpikin joukkue on pelannut itsensä jatkoajalle keskimääräistä useammin, on tasapelin todennäköisyys hieman normaalia suurempi, 25%. HIFK voittaa varsinaisella peliajalla 45% todennäköisyydellä, jättäen Tapparan kolmen pisteen voitolle prosentin 30%. Accuscoren 1×2 kerroinrajat ovat: 2.22 – 4.00 – 3.33
Ottelun kokonaismaalimäärä pysyy maltillisina, vaikka molemmilta joukkueilta löytyy tulivoimaa. HIFK onnistuu maalinteossa keskimäärin 3.0 kertaa, kun vieraat jäävät keskimäärin 2.4 osumaa. Kokonaismaalimäärä on 5.4 ja nousee yli 5.5 maalin 41.9% todennäköisyydellä. Kohde yli 5.5 maalia on siis pelattavissa vähintään kertoimella 2.39.