Accuscoren Liiga-ennakko 2019–2020
Accuscoren Liiga-ennakko 2019–2020
Jääkiekon Liiga käynnistyy mestaruusviirin nostolla torstaina 12.9. Hämeenlinnassa. Kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti mestaruuden viime kaudella voittanut Hämeenlinnan Pallokerho kohtaa tuolloin Oulun Kärpät, joka koki katkeran jatkoaikatappion kauden päättäneessä seitsemännessä finaalissa.
Yllätyksellinen Liiga-kausi 2018–2019 päättyi lopulta Pallokerhon juhliin, mutta kauden aikanakin riitti tapahtumia. Ässien mahalasku jumbosijalle ja yksi Liigahistorian heikoimmista kausista kuului negatiivisiin yllätyksiin, kuten myös nimivahvan ja kokeneen JYPin jääminen 10. Sijalle. Positiiviset yllättäjät tulivat Hämeestä, kun HPK:n mestaruuden lisäksi myös Lahden Pelicans kipusi runkosarjan kärkikolmikkoon – joskin tie nousi pystyyn puoliväliserissä komean nousun tehnyttä HIFK:a vastaan.
Ennen viime kautta vedonlyöntiyhtiöt arvioivat keskimäärin HPK:n sijalle 12., Pelicansin sijalle 10., JYPin sijalle 5. ja Ässät sijalle 7.
Tulevaan kauteen lähdetään tutuista asetelmista, eikä yllätyksiin kaikesta huolimatta uskota tälläkään kertaa. Mr Green arvioi Liigan runkosarjan voittajavedossaan kärkikolmikoksi perinteiseen tapaan Oulun Kärpät (2.00), Helsingin IFK:n (5.25) ja Tampereen Tapparan (6.50).
Suorasta pudotuspelipaikasta ja kärkikolmikon haastamisesta kamppailevat lupaavasti viime kaudella esiintynyt Tampereen Ilves (11.00), kivikovilla hankinnoilla vahvistunut Rauman Lukko (16.00) ja kolmanneksi kivunnut Pelicans (20.00). Mestari HPK taistelee pääsystä kuuden joukkoon runkosarjan voiton kertoimella 25.00 ja samoista sijoista vääntävät myös JYP samalla kertoimella sekä Turun Palloseura kertoimella 28.00.
Mr Greenilla yhdeksän ensimmäisen voittajasuosikin jälkeen pudotus on melkoinen: 10. Sijalle ennakoidun KalPan kerroin on peräti 161.00. Joukon jatkona hyörivät myös Sport (176.00), Ässät (176.00), SaiPa (326.00), KooKoo (326.00) ja hännänhuippuna Jukurit (401.00).
Accuscore on simuloinut Liiga-kauden 2019–2020 runkosarjan osalta alusta loppuun ja tältä näyttää Liigan sarjataulukko 450 pelatun ottelun jälkeen, 14.3.2020.
Mr Green kertoimet | Accuscore simulaatiot | |||||||
Sijoitus | Joukkue | Rs-voitto | 1-6 | Sijoitus | Joukkue | Pst. | Ero vs MrG | |
1 | Kärpät | 2.00 | 1.02 | 1 | HIFK | 114 | +1 | |
2 | HIFK | 5.25 | 1.10 | 2 | Tappara | 110 | +1 | |
3 | Tappara | 6.50 | 1.15 | 3 | Pelicans | 108 | +3 | |
4 | Ilves | 11.00 | 1.48 | 4 | Kärpät | 108 | -3 | |
5 | Lukko | 16.00 | 1.67 | 5 | Lukko | 103 | 0 | |
6 | Pelicans | 20.00 | 1.85 | 6 | Ilves | 99 | -2 | |
7 | HPK | 25.00 | 1.95 | 7 | HPK | 96 | 0 | |
8 | JYP | 25.00 | 1.95 | 8 | JYP | 90 | 0 | |
9 | TPS | 28.00 | 2.00 | 9 | TPS | 86 | 0 | |
10 | KalPa | 161.00 | 5.00 | 10 | Sport | 85 | +1 | |
11 | Sport | 176.00 | 5.75 | 11 | SaiPa | 78 | +3 | |
12 | Ässät | 176.00 | 5.75 | 12 | KalPa | 76 | -2 | |
13 | KooKoo | 326.00 | 9.00 | 13 | KooKoo | 76 | 0 | |
14 | SaiPa | 326.00 | 9.00 | 14 | Jukurit | 61 | +1 | |
15 | Jukurit | 401.00 | 10.00 | 15 | Ässät | 60 | -3 |
Taulukossa näkyvät Mr Green tarjoamat runkosarjavoiton ja suoran pudotuspelipaikan kertoimet sekä sijoitus sen perusteella. Lisäksi vertailu on tehty Accuscoren simulaatioiden sijoituksiin. Huom! Simulaatioissa ei ole mukana pelaajia, jotka ovat tällä hetkellä NHL-joukkueiden mukana, mutta saattavat palata Liigaan.
Accuscoren simulaatiot vs Mr Green kertoimet
Ilahduttavasti tällä kertaa Mr Green kertoimissa ja Accuscoren simulaatioissa on hiuksenhienoja eroja, vaikka kokonaiskuvassa voimasuhteet vaikuttavat lähes samoilta. Varsinkin kärkipäässä erot ovat Accuscoren simulaatioissa huomattavasti tasaisempia, kuin mitä kertoimista voisi olettaa. Sarjan kärjestä löytyykin mielenkiintoisia pelikohteita voittajavetoon.
Vedonlyöntitoimistoilla on hurja luotto runkosarjan kestomenestyjään Oulun Kärppiin. Joukkue koki kovia menetyksiä hopeaan päättyneen kauden jälkeen. Puolustuksen tukipilarit Jani Hakanpää ja Teemu Kivihalme vaihtoivat maisemaa ja hyökkäykseen yhden ykkösketjun aukon jättivät Nicklas Lasu, Ville Leskinen ja Aleksi Heponiemi. Paikkaajat ovat toki kovia nimiä: NHL-jäiltä palanneet Jesse Puljujärvi ja Juho Lammikko saavat seurakseen kaiken kokeneen Janne Pesosen. Myös maalivahtiosasto meni kertaheitolla uusiksi, kun sekä Jussi Rynnäs että Veini Vehviläinen vaihtoivat maisemaa. Tilalle ykkösmaalivahdiksi hankittu Slovakian maajoukkuevahti Patrik Rybar on esiintynyt vahvasti Tshekin Extraligassa, mutta taso on testaamatta Suomessa. Vaihtuvuus on melkoinen ja joukkueen yhteen hitsautumisessa kestänee aikansa. Kärkijoukkueet ovat aiempaa tasavahvempia, eikä Kärpät todennäköisesti dominoi viime kauden tapaan alusta loppuun.
Accuscoren simulaatioissa Kärpät on niukasti vasta neljäs, joten Mr Greenin kerroin 2.00 runkosarjan voitolle on selvästi alakanttiin.
Jo monena kautena karvaasti pettänyt HIFK pääsee tällä kertaa liikkeelle volttilähdöllä – joukkueessa ei ole ammottavia puutteita, hankinnat ovat olleet sekä tarpeellisia että laadukkaita ja valmennuskuviotkin vaikuttavat olevan selvillä. Vaikka lähtijät kuuluivat joukkueen parhaimmistoon, löytyy rosterista heille paikkaajat ja kokoonpano näyttää myös tasapainoisemmalta kuin aikoihin. Kovat nimet Joonas Rask, Juhani Tyrväinen, Erik Thorell ja Teemu Eronen on korvattu HPK:n mestaruuden takuumiehillä Otto Paajasella ja Teemu Turusella, Pelicansissa hurjaa jälkeä tehneillä Jesse Saarisella ja Mikko Kousalla sekä Ruotsista palanneella Jere Sallisella. Lisäksi ruotsalaishyökkääjä Sebastian Dyk hyppää sujuvasti Erik Thorellin saappaisiin ja maalivahtikaksikko Atte Engren-Frans Tuohimaa lienee Liigan kovin. HIFK näyttää kaikin puolin erinomaiselta joukkueelta, eikä kalpene yhdellekään kärkipään nipuista.
HIFK voittaakin Accuscoren simulaatioissa runkosarjan – joskin varsin niukasti. Mr Greenin tarjoama kerroin 5.25 on ehdottomasti pelaamisen arvoinen, sillä HIFK:n runkosarjavoiton todennäköisyys on suurempi kuin 20 %.
Lahden Pelicans oli viime kauden komeetta yhdessä HPK:n kanssa ja Ville Niemisen suojateilta odotetaan jälleen askelta eteenpäin. Joukkue on kokenut kovia menetyksiä, kun kantavista voimista muualle lähtivät Hynek Zohorna, Jesse Saarinen, Mikko Kousa ja Oliwer Kaski. Myös maalivahtiosasto lyötiin uuteen uskoon, kun Juho Olkinuora ja Jakub Skarek häipyivät. Niemisen joukkoihin on kuitenkin liittynyt liuta lupaavia pelimiehiä, kuten Frank Gymer, Jonatan Tanus ja Otto Nieminen, joten potentiaalia Pelicansilla jälleen riittää. Maalivahtiosasto on kunnossa Tomi Karhusen saapumisen myötä, mutta puolustuksessa riittää kysymysmerkkejä kokeneen Topi Jaakolan pelikunnosta lähtien.
Mr Green on arvioinut Pelicansin vasta 6. runkosarjassa, kun Accuscoren simulaatioissa Pelicans uusii viime kauden kolmannen sijansa. Runkosarjan voitolle tarjolla on hurja kerroin 20.00, johon voi tarttua maltillisella panoksella – voitto ei ole todennäköinen, mutta mahdollisuudet ovat suuremmat kuin 5 %.
Jukka Rautakorven luotsaama Tappara on jälleen kova sana Liigassa, vaikka runkosarja ei aina manselaisia niin sytytäkään. Kivikovat ja Liigassa tasonsa osoittaneet hankinnat Patrik Virta, Charles Bertrand ja Tyler Morley paikkaavat mainiosti lähteneet pelaajat eikä joukkueessa ole merkittäviä heikkouksia – laatua riittää neljään kentälliseen ja nuoria, nälkäisiä pelureita jää vielä ylikin. Rautakorven Tapparan kuntohuippu lienee ajoitettu vasta keväälle, joten runkosarjan voitto ei kuitenkaan välttämättä ole prioriteetti.
Mr Greenin arvio runkosarjavoiton todennäköisyydestä on vain noin 15 % luokkaa, mikä on Accuscoren simulaatioihin verrattuna alakanttiin. Kerroin 6.50 riittää Accuscoren simulaatioissa toiseksi tulleelle Tapparalle hyvin peleille.