Accuscoren Liiga-analyysi, 7. Finaali – Kärpät vs HPK

Mr Green hockey

Lauantai 4.5. klo 17.00

Liigan huikean viihdyttävä finaalisarja eteni lopulta legendaariseen seiskapeliin, kun Kärpät ei onnistunut käyttämään ensimmäistä ottelupalloaan torstaina Hämeenlinnassa, vaan isännät veivät ottelun nimiinsä raivokkaan kotiyleisön avustuksella.

Finaalisarja saa siis arvoisensa päätöksen lauantaina Raksilassa, kun voittaja kruunataan Liigan mestariksi. Kumpikin joukkueista on onnistunut voittamaan yhden vierasottelun, mutta kotietu on selkeästi Kärpillä – ennen HPK:lle kärsittyä tappiota se oli voittanut kotonaan 13 kertaa putkeen, mukaan lukien kuusi pudotuspeliottelua.

Ottelusarja on ollut äärimmäisen tasainen kaikilla mittareilla mitattuna. Kärpät on ollut tehokkaampi viimeistelijä, kun HPK puolestaan on laukonut enemmän. Neljän pelatun ottelu jälkeen kummankin joukkueen maalivahdeilla on yksi nollapeli ja molemmilla kahdeksan päästettyä maalia.

Kärpät on onnistunut voittamaan kahdesti viimeisestä kolmesta ottelusta ja se lähteekin suosikkina mestaruuden ratkaisevaan otteluun kotikentällään. HPK on kuitenkin sitkeä kuin tilliliha, eikä sillä ole mitään hävittävää etukäteiskaavailuissa ylivoimaista vastustajaa vastaan. Ottelusta voidaankin odotella äärimmäisen tasaista – kuten finaalien seiskapelin arvolle kuuluu.

Accuscoren simulaatiot

Accuscoren simulaatioissa isäntäjoukkue on melko selkeä voittajasuosikki. Kärpät vie ottelun ja mestaruuden nimiinsä 59.6% todennäköisyydellä, jolloin ML voiton kerroin olisi ~1.68. HPK:lle jäävä 40.4% voiton todennäköisyys tarkoittaisi rajakerrointa 2.48.

Ottelu päättyy jo varsinaisella peliajalla 74% todennäköisyydellä. Accuscoren simulaatioissa Kärpät voittaa varsinaisella peliajalla 44% todennäköisyydellä eli kertoimella 2.28, kun HPK puolestaan ryöstää voiton 30% todennäköisyydellä eli kertoimella 3.33. Tasapeliin ja jatkoerään päädytään 26% todennäköisyydellä, jolloin ristin kerroin olisi 3.85.

 

Tarksta Mr Greenin kertoimet otteluun ja aseta vetosi täällä!

May 03, 2019