Saksan MM-ralli – Paluu asfaltille

Kilpailukaupunki: Bostalsee
Erikoiskokeita: 18
Lyhyin ek: 2.04 km
Pisin ek: 38.57 km

Saksan MM-ralli on perinteisesti todella haastava ralli. Ei vähiten sen takia, että yleensä olosuhteet ovat erittäin haastavat, vaan siksi että periaatteessa ralli koostuu kolmesta tiestöstä. On viinitilan todella mutkikkaat ja kapeat, armeijan alueen todella haastavat ja normaalimmat tiestöt kylien lähellä. Viinitilojen ek:t ovat perinteisesti aika likaisia jo ennen rallin alkua ja tänä vuonna ne tuntuvat olevan vieläkin likaisemmat. Armeijan alueelle ei ulkopuolisilla ole asiaa, mutta mitä sieltä olen kuullut, niin tiestö on hyvin samanlainen kuin viime vuonna, toki jotain pieniä muutoksia on tehty. Ns normaaleille asfaltti pätkille järjestäjä on sitten päättänyt viljellä oikein urakalla heinäpaaleja, jotta kuskit eivät oikaisisi niin paljon ja näin olosuhteet säilyisivät tasaisempina ja ennen kaikkea turvallisempina. Täytyy muistaa jälleen, että vain tehdaskuskeilla on oikeus etuautoon, eli he saavat olosuhde muutokset nuotteihin niin nuotituksen jälkeen, kuin myös ensimmäisen ajokerran jälkeen.

Olosuhteet lupaavat erittäin kuumaa ja kuivaa rallia. Tiestöllä on kuitenkin paljon osuuksia, jotka ovat syvällä metsän siimeksissä, joten liukkaat paikat varmasti ovat sitä vielä rallinkin aikana, mutta nämä kaikki on kaikilla kuskeilla tiedossa. Reitti ei ole muuttunut hirveästi viimeisestä kahdesta vuodesta. Muutamia osuuksia on täysin uusia, osa on ajettu muutama vuosi sitten viimeksi.

Jos käy niin, että ennuste pitää paikkaansa, niin odotettavissa on mun mielestä todella mielenkiintoinen ja ennen kaikkea tasainen ralli. Toyotalla, Fordilla ja Hyundailla on kaikilla kuski tai kuskit ketkä voivat rallin voittaa, mutta suurimpana suosikkina mielestäni on silti Ogier, Tanak, Neuville. Sordo on ajanut parasta kautta pitkään aikaan ja on aina hyvä asfaltilla, JM sai hyvän tuloksen kotikisasta, mutta jotain silti vielä uupuu. Muista kuskeista Mikkelsen ei vain tunnu saavan juonesta kiinni tänä vuonna, Lappi opettelee vielä tämän vuoden kisan, ja Suniselle kisa on ensimmäinen WRCllä asfaltilla, joten paljon on opittavaa.

Citroen näytti palanneen huipulle Suomessa, mikä on todella tervetullut asia. He toivat ison uudistuksen auton etugeometriaan, mutta valitettavasti kumpikaan kuskeista ei ole parhaimmillaan asfaltilla. Breen on nopeampi kaksikosta, mutta en jaksa uskoa, että se siltikään riittää, vaikka hän oli mestari Loebin opissa viime viikolla testeissä.

Tallien voimasuhteissa ei ole tapahtunut muita isoja muutoksia kuin Citroenin uudistus ja Fordin uusittu takapää ilmanohjaimen ja diffuusorin osalta, mutta tämä toistaiseksi vain Ogierin käytössä. He olivat löytäneet aika ison hyödyn tuulitunnelista tällä muutoksella.

Rallissa ei vielä kuskimarkkinoilla ole tapahtunut mitään liikehdintää enkä odota isoja muutoksia tapahtuvan. Toisaalta aika moni kuski on ilman sopimusta joten….

JM, Lappi, Sordo, Evans, Östberg ja Breen haluavat näyttää taitonsa kuskeista ketkä täällä ajavat ja ovat ilman sopimusta. Ogierin kohdalla kyse taitaa olla siitä haluaako hän jatkaa vai ei.

Seurataan jännityksellä miten kisassa käy. Hyviä kohteita saattaa löytyä, joten kannattaa olla tarkkana kertoimien suhteen.

Palataan asiaan rallin merkeissä vajaan kuukauden kuluttua Turkista ja F1 reilun viikonpäästä Belgiasta.

 

Moottoriurheiluterveisin,

Krisse

 

 

 

Aug 15, 2018