Accuscoren Liiga-ennakko: Kärpät – HPK

Mr Green hockey

Keskiviikko 11.12. klo 18:30

Keskiviikon Liiga-kierroksella huomio kiinnittyy viime kauden finaaliparin kohtaamiseen Oulussa. Vierasjoukkue Kerho hoiteli mestaruuden kotiin juuri Raksilassa seitsemännessä ottelussa ja palaa nyt ensikertaa rikospaikalle. Oululaiset puolestaan pilasivat jo tällä kaudella HPK:n viirinnostojuhlat voittamalla kauden avausottelun 2-3 ja lisäksi myös toinen vierailu Hämeenlinnassa päättyi oululaisten juhliin lukemin 3-4.

Kärpät johtaa sarjaa edelleen vakuuttavasti, vaikka HIFK onkin tuottanut Kärpille kaksi tappiota viimeiseen viiteen otteluun. Ero kuudentena majailevaan HPK:n on peräti 22 pistettä Kärppien hyväksi. Kotiotteluissaan Kärpät on ollut vieläkin vakuuttavampi, sillä koko kaudella se on jäänyt pisteittä vain kerran – edellisellä kierroksella HIFK:a vastaan. Kotiotteluiden saldo 11-1-1-1 on luonnollisesti Liigan paras.

HPK on ollut edellisissä otteluissaan hyvässä vireessä ja saalistanut viidestä ottelusta neljä voittoa. Voitto-otteluissa HPK on päästänyt vain viisi maalia, joten alkukaudesta pahasti vuotanut puolustus ja maalivahtipeli ovat ottaneet harppauksen eteenpäin. Samalla myös ykkösvahti Joonas Voutilaisen torjuntaprosentti on noussut yli 90 prosentin.

Oman mausteensa keskiviikon otteluun tuo pelaaminen samaan aikaan EHT-turnauksen kanssa. HPK:lla maajoukkueen mukana ovat puolustajat Elmeri Eronen ja Niklas Friman, sekä läpimurtonsa tällä kaudella tehnyt hyökkääjä Valtteri Puustinen. Lisäksi Filip Krivosik on edustamassa Slovakiaa. Kärpistä mukaan kelpuutettiin ykkösnyrkin hyökkääjät Jesse Puljujärvi ja Juho Lammikko sekä luottopakki Mikko Niemelä. Myös puolustaja Jakub Krejcik on poissa Tshekin maajoukkueen mukana. Pelaajien lisäksi myös molempien joukkueiden päävalmentajat Antti Pennanen ja Mikko Manner ovat maajoukkueen matkassa Venäjällä.

Kärppien materiaali on aavistuksen verran HPK:a edellä ja poissaolot iskevät erityisen kipeästi hämeenlinnalaisten kapeaan puolustuskalustoon. Kärpilläkin on omat ongelmansa, kun Lasse Kukkonen ja Taneli Ronkainen ovat sivussa loukkaantumisten kanssa.

Accuscoren simulaatiot vs Mr Green kertoimet

  Accuscore Mr Green
Koti 1.73 (57.7%) 1.80 (55.6%)
Vieras 4.95 (20.2%) 3.80 (26.3%)
Tasapeli 4.52 (22.1%) 4.40 (22.7%)

 

Accuscoren simulaatioiden perusteella Kärpät on kotonaan hienoisesti kertoimiaan suurempi ennakkosuosikki voittamaan ottelun varsinaisella peliajalla. Kerroinraja Kärppien kolmen pisteen voitolle on 1.73 ja Mr Green tarjoaa kotivoitolle pelattavan kertoimen 1.80. Kärpät on ollut kotonaan erityisen vahva ja HPK puolestaan ei ole vieraissa vakuuttanut. Ottelun merkittävät poissaolot kääntävät kelkkaa myös hienoisesti kotijoukkueen suuntaan.

Simulaatioissa Kärpät iskee keskimäärin 3.0 maalia ja HPK puolestaan 2.0. Näin ollen keskimääräinen maalimäärä on tasan 5.0. Mr Green tarjoaa yli 5.0 maalille kertoimen 2.15 ja alle 5.5 maalille kertoimen 1.71. Simulaatioiden perusteella yli 5.0 maalin kerroin 2.15 on marginaalinen ylikerroin, mutta riittää peleille jännityksen nostamiseksi.

Dec 11, 2019