Accuscore MLB World Series 2019
Baseballin kuninkuussarja MLB on edennyt finaalivaiheeseen eli edessä on kauden huipentava World Series. Tänä vuonna tiensä loppuotteluihin raivasivat American Leaguen Houston Astros ja National Leaguen todellinen musta hevonen Washington Nationals. Siinä missä Astros kuului alusta asti suurimpiin ennakkosuosikkeihin, harva uskoi Nationalsin edes pääsevän pudotuspeleihin.
Astros voitti World Seriesin toissa kaudella ja viime kaudella laulukuoro kutsui AL:n finaalivaiheessa mestaruuden voittanutta Boston Red Soxia vastaan. Voittamisen kulttuuria Astrosilta löytyy ja varsinkin lyöntivoimastaan tunnettu joukkue on kerännyt myös kummulle hurjan vahvan repertuaarin. Tulevaa World Seriesiä pidetäänkin todellisena syöttäjien välisenä taistona, kun molempien joukkueiden arsenaali kummulla on sarjan parhaimmistoa.
Astros löi runkosarjassa kolmanneksi eniten juoksuja ja merkkautti korkeimman keskiarvon osumissa. Päästettyjä juoksuja joukkue keräsi toisiksi vähiten koko sarjassa ja vähiten American Leaguesta, samalla kun sen syöttäjien keskimääräinen ERA oli koko liigan kolmanneksi pienin. Tilastojenkin valossa Astros pelasi nappikauden, eikä finaalipaikkaa voida pitää minkäänlaisena yllätyksenä. Pudotuspeleissä tahti on säilynyt lähes yhtä kovana, vaikka syöttäjien tilastoissa näkyy hieman heikentymistä johtuen lähinnä Yankeesin hurjan lyöntiosaston kohtaamisesta. Lyöjäosasto on saanut aikaseksi juoksuja hyvällä prosentilla, vaikka osumat ovatkin vähentyneet radikaalisti – tässä lieneekin Washington Nationalsin erinomaisilla syöttäjillä iskun paikka.
Kun Nationals menetti ennen kautta ykköstykkinsä, supertähti Bryce Harperin, povattiin pääkaupungin joukkueelle jopa jäämistä pudotuspelien ulkopuolelle. Aiemmin Nationals oli usein mukana jopa mestaruusspekulaatioissa, mutta tuntui aina alisuorittavan kovista nimistä huolimatta eikä ollut edennyt vielä kertaakaan World Seriesiin. Alkukausi näytti onnettomalta, kun 50 pelatun ottelun jälkeen saldona oli vain 19 voittoa ja 31 tappiota, joukkueen ollessa 10 ottelua perässä divisioonan kärkisijasta eli pudotuspelipaikasta. Lopuista 112 ottelusta Nationals voitti 74, nousten sensaatiomaisesti villi-kortti kierrokselle.
Pudotuspeleissä jalkoihin jäi ensin Milwaukee Brewers ja sen jälkeen runkosarjan ykkösnippu Los Angeles Dodgers, jota vastaan Nationals nousi jälleen haudan partaalta ollessaan ottelusarjassa 2-1 tappiolla. Varsinkin ratkaisevat kaksi viimeistä ottelua olivat todellista syöttäjien näytöstä, kun ensin loisti Max Scherzer ja sen jälkeen Stephen Strasburg, pitäen lyöntivoimaisen Dodgersin yhteensä neljässä juoksussa. Runkosarjassa syöttäjien otteet ailahtelivat kovasti ja tilastojen valossa Nationals oli vain hieman keskitasoa parempi. Pudotuspeleissä kuitenkin kaikki muuttui ja syöttäjäosasto on onnistunut erinomaisesti kautta linjan. Lisäksi hurjaan vireeseen äityneet lyöjät tuottavat päänvaivaa parhaillekin syöttäjille, jonka sai karvaasti kokea mm. Dodgersin ässä Clayton Kershaw, jonka ERA Nationalsia vastaan jäi 7.11 sen ollessa runkosarjassa 3.03.
Vaikka Astros on ennakkosuosikki viemään toisen mestaruutensa kolmeen kauteen, Nationals on osoittanut yllätyksellisyytensä eikä sitä kannata aliarvioida. Hurjassa vireessä olevat ykkössyöttäjät sekä tasaisen tappavasti juoksuja rohmuavat lyöjät pitävät huolen siitä, että Astros ei ainkaan pääse helpolla.
Accuscoren analyysi
Accuscoren simulaatioissa Houston Astros on ollut pudotuspelien alusta saakka suurin suosikki, kun Washington Nationals puolestaan oli National Leaguen kakkonen Dodgersin jälkeen. Mestaruuskertoimet eivät ole olleet Astrosille suotuisia ja finaalissakin ollaan aivan siinä hilkulla.
Simulaatioiden perusteella Astros on varsinkin kotiotteluissaan ylivoimainen suosikki, voittaen yli 60% todennäköisyydellä kaikkien ykköskorin syöttäjiensä kanssa. Gerrit Cole, Justin Verlander ja Zack Greinke muodostavat kolmikon, joka päihittää Nationalsin vastaavista nimistä Stephen Strasburgin, Anibal Sanchezin ja Patrick Corbinin. Ainoastaan Max Scherzer on Astors-ässien kanssa samalla viivalla ja onnistuukin voittamaan Nationalsin kotiotteluista vähintään yhden.
Astros on kuitenkin simulaatioissa 71.7% suosikki viemään mestaruuden nimiinsä, kaikkein todennäköisimmin kuudessa ottelussa. Sarja ratkeaa kuudennessa ottelussa Astrosin hyväksi 22.6% todennäköisyydellä.
Mr Green tarjoaa MLB voittajavetoon Houston Astrosille kertoimen 1.43, mikä on marginaalinen ylikerroin verrattuna Accuscoren simulaatioiden rajaan 1.395.
Kaikki kohteet ja kertoimet sarjaan löydät Mr Greenin Vedonlyönnistä!