Accuscoren Valioliiga-analyysi: Tottenham – Manchester United

Football Stadium Mr Green

Sunnuntai 12.1. klo 18.30

Valioliigan sunnuntain kärkikamppailussa kohtaavat sarjakolmonen Tottenham Hotspur ja uuden alun Ole Gunnar Solskjaerin alaisuudessa saanut, kuudentena majaileva Manchester United. Jose Mourinhon saatua lähtöpassit, United on voittanut kaikki neljä Valioliigaotteluaan – joskaan vastustajat eivät ole olleet sieltä kovemmasta päästä. Solskjaer joutuukin miehistönsä kanssa nyt ensimmäiseen todelliseen testiin, kun vastassa on huippuvireinen Spurs.

Tottenham on hätistellyt sarjan kärkipaikkaa koko kauden ja on tällä hetkellä kolmantena kuusi pistettä Liverpoolia perässä. Väliin kiilannut Manchester City on kahden pisteen päässä. Vahvasti viime aikoina esiintyneellä Spursilla on käynyt kauden aikana pari pisteitä maksanutta kömmähdystä, jotka äärimmäisen tasaisessa mestaruustaistossa saattavat käydä kalliiksi. Juuri ennen vuoden vaihdetta kärsitty kotitappio Wolvesille katkaisi viiden ottelun voittoputken, mutta vuoden vaihteen jälkeen Spurs on palannut voittojen tiellä Valioliigassa sekä Cupin peleissä. Koko Valioliigakaudella Spurs on voittanut 16 ottelua ja hävinnyt viisi – tasapelejä ei ole ainuttakaan. Spurs nollasi edellisen kotiottelun katastrofaalisen 1-3 tappion Wolvesille Cardiffin vieraana voittaen 0-3 ja nyt on kasvojen pesun paikka myös kotiyleisön edessä. Kotonaan Spurs on voittanut kärkijoukkueista Chelsean, mutta sekä Liverpool että Manchester City ovat vieneet kolme pistettä mennessään. Spursilla onkin lähes pakkovoiton paikka, mikäli mestaruustaisto kiinnostaa.

Manchester United alisuoritti pahasti Jose Mourinhon alaisuudessa ja ongelmia oli oikeastaan kaikilla kentän osa-alueilla, pelaajien tyytymättömyydestä puhumattakaan. Taktisesti järkevästi ajoitettu valmentajanvaihdos juuri ennen neljän heikomman joukkueen kohtaamista näyttää olleen hyvä ratkaisu, ainakin toistaiseksi. Ole Gunnar Solskjaerin valmentamana ManU on voittanut neljä peräkkäistä ottelua ja näyttää selkeästi löytäneen jälleen peli-ilon. Tämä näkyy erityisesti keskikentän dynamon Paul Pogban otteissa; ranskalainen on kuin uudesti syntynyt Solskjaerin alaisuudessa. Vaikka uudet tuulet ovat tuoneet ManU:n peliin energiaa, ei joukkuetta ole vielä testattu kärkipään joukkuetta vastaan. Mourinhon viimeiseksi jääneessä ottelussa Liverpool tylytti Unitedia 3-1, eikä ManU ole voittanut kärkijoukkueita koko kaudella – Chelsealta ja Arsenalilta plakkariin jäi sentään yksi piste. Viimeksi Manchester United on voittanut Spursin vieraissa vuonna 2012 ja kolme edellistä ottelua ovat päättyneet kotijoukkueen juhliin – Solskjaer onkin ensimmäisen todellisen testin edessä.

Accuscoren simulaatiot vs Mr Green kertoimet

Mr Green kertoimien perusteella isäntäjoukkue Spurs lähtee otteluun lähes 50% voittajasuosikkina, kun kerroin kotivoitolle on 2.08 (48.08%). Tasapelille tarjolla on kerroin 3.55 (28.17%) ja Unitedin voitolle 3.60 (27.78%).

Accuscoren simulaatioiden perusteella Spurs on vielä kertoimiaankin suurempi suosikki voittamaan ottelun. ManU:n näennäisestä piristymisestä huolimatta materiaali on edelleen haavoittuvainen ja Spurs erinomaisessa vireessä. Simulaatioissa Manchester United voittaa vain 16% todennäköisyydellä, kun taas tasapeliin päädytään 24 prosentissa simulaatioita. Spurs vie pisteet 60% todennäköisyydellä, jolloin kotivoiton oikea kerroin olisi noin 1.67.

 

Jan 11, 2019